Hae
Riia Koivisto

Ihanat kirppislöydöt

Ihanat kirppislöydöt!

Poikkesin tänä aamuna pitkästä aikaa Kierrätyskeskukseen. Vein lapset dagikseen ja kouluun, ajoin viemään viikko kimpun asiakkaalle kaupunkiin, ja matkalla takaisin kotiin, kurvasin Kierrätyskeskukseen. Kotitoimisto päivänä voi vähän poiketa normaalista työrytmistä.

Mulla oli sellainen kutkuttava tunne, että tänään löydän jotain ihanaa. Varsinaisesti en etsinyt mitään, mutta sisustus esineet, astiat ja maljakot ovat tavaroita, joita aina kirppiksiltä katson. Erilaiset lautaset ja tarjottimet ovat myös aina kiinnostavia, koska niiden päällä voi kuvata kosmetiikkaa blogia ja instaa varten, ja sen jälkeen hyötykäyttää sisustusesineinä kotona tai FABssa.

Tämä suloinen pieni maljakko maksoi 2 €. Laitoin siihen oksan kuivattua keltaista ihmeköynnöstä ja nostin maljakon työhuoneen hyllylle muiden kuivakukkien kaveriksi.

Ihastuin näihin kivisiin pieniin laseihin heti kun näin ne. Lasit saapuivat hyllylle samaan aikaan kun minä astuin Kierrätyskeskuksen ovesta sisälle. Sanoin myyjälle, että ei tarvitse asetella niitä enää, koska ne on jo myyty. 2 € kappale hinta oli näistä mielestäni super. Aion tehdä näihin jossain vaiheessa pienet kukka-asetelmat, ja kuvata näiden kanssa kosmetiikkaa.

Samantyylinen, konjakki lasin mallinen kivinen lasi tarttui myös mukaan samalta paikalta. Vihertävä sävy on todella kaunis. Tämä on ihana ihan sellaisenaankin, sisustus esineenä. Hinta oli 5 €, olisin niin toivonut, että näitä olisi ollut useampi kappale!

Lasinen kannellinen rasia oli niin kaunis, etten voinut vastustaa sitä. Näitä oli itseasiassa kaksi, mutta tämä ostamani maksoi 7€, toisessa hintalappu oli 12 €, vaikka eroja en niissä nähnytkään. Rasiasta tuli säilytys paikka korviksille ja muille tärkeille koruille.

Oletko sinä tehnyt ihania kirppis löytöjä viime aikoina?

 

Lue myös nämä:

Sisustusintoa, kynttilärakkautta ja kynttilänjalat Kierrätyskeskuksesta

Suloinen kirppislöytö

 

Meidän koti Deko -lehdessä

Meidän koti Deko -lehdessä!

Kun me vajaa kolme vuotta sitten muutettiin Espooseen omakotitaloon, sain heti paljon kyselyitä tutuilta sisustustoimittajilta ja sisustusta kuvaavilta valokuvaajolta, milloin meidän kotia saisi tulla kuvaamaan. Kerroin kaikille, että haluamme tehdä kotimme sisustusta kaikessa rauhassa ja pikkuhiljaa, asua ja ihmetellä.

Tiesin myös, että jos juttu joskus tehdään, sen kirjoittaa Irene Wichmann ja kuvaa Riitta Sourander. Tämä mieletön kaksikko on nimittäin kuvannut kaksi aikaisempaa kotianikin.

Valokuvaaja Riitta Sourander kuvaa meidän eteistä, kätevästi kaapissa 🙂

Tässä kuvassa on mun pari meidän olohuoneen suosikki asiaa, jotka olivat jääneet lehden jutusta pois. Haluan ehdottomasti mainita ne teille. Janne Suonon pronssinen pieni taulu ja Henna Pajulammin ihanan värikäs teos ovat olohuoneemme katseenvangitsijoita , joita  rakastan katsella loputtomiin  ja etsiä niistä uusia ulottuvuuksia.

Tein juttua varten kotiimme erilaisia ihania kukkakimppuja. Kimput joita tuon kotiin syntyvät usein hävikkikukista, joten ne ovat villejä ja suunnittelemattoman näköisiä. Sellainen tyyli sopii kotiimme paremmin kuin hyvin

MInuakin kuvattiin juttua varten. Valitsin päälleni viime kesänä alesta ostetun H&M:n kukallisen pellavamekon, joka on yksi suosikkimekkoni. Meikki oli voimakas mutta raikas. Pinkki huulipuna on MACn Candy Yum Yum. 

Koti on kokenut pieniä muutoksia lehtikuvauksen jälkeen, ja voit lukea niistä alla olevasta postauksista. Linkkasin tähän pari muutakin vanhempaa juttua jotka saattavat kiinnostaa myös sinua.  Lehtijutussa kerromme myös keittiöhaaveista.

 

Kodin sisustusjuttuja ja pieniä uusia hankintoja

Terassin uusi ilme pienin satsauksin

Akuutti sisustusmania, kivoja kirppislöytöjä, uusi taulu ja tuolihaaveita