Hae
Riia Koivisto

Terassi kesäkuntoon

Aurinko helli tänään sunnuntaina ja oli vihdoinkin hyvä hetki laittaa terassi kesäkuntoon.

Meillä on kaksi terassia, joista toisessa on pitkä ruokapöytä, jossa siellä voimme halutessamme ruokailla kesällä. Etupihan terassi on hillitty sävyiltään, pöytä ja tuolit ovat ruskeat, ja sohva harmaa.

Takapihan terassi on suloinen sekamelska kaikkea kierrätettyä, värikästä ja villiä. Taka terassilla nautimme kesäisin usein aamiaista.

Viime kesänä tein paljon löytöjä kirppiksiltä ja Kierrätyskeskuksesta, joita hyödynsin terassin sisustukseen. Nyt terassille ei siis oikeastaan enää tarvinut ostaa mitään muuta, paitsi kukkia.

Naapurimme muuttivat hetki sitten uuteen kotiin, ja saimme heiltä pitkäaikaiseen lainaan aivan ihanan kukkatelineen, jonka olemme luvanneet palauttaa heti, kun heillä tulee sille taas joskus sopiva paikka. Saimme heiltä myös roskalavalle matkaavat puiset tasot, joille laitoin Sean kanssa keväällä istuttamamme tomaatit, kurkut, vesimelonin ja muut herkut.

Jokunen uusi löytö toi kivaa uutta ilmettä terassin rentoon tyyliin. Ihana punainen pyöreä matto tarttui matkaan Kierrätyskeskuksesta muutama kuukausi sitten vitosella.

Rustasta ostin pari kivaa vilttiä viileitä hetkiä varten ja ison hortensian.

Ensi viikolla jos mitenkään ehdin, aion istuttaa yrttejä ja ostaa vielä vähän kukkia ja istuttaa niitä erilaisiin ruukkuihin sulostuttamaan terassin ilmettä. Perunat on jo istutettu, sipulit pitää vielä muistaa laittaa multaan.

Valtavan mukava fiilis kaikesta puuhastelusta! Kahvit tai skumpat terassilla maistuu aina jotenkin niin paljon paremmalle!

 

Lue myös tämä:

Terassin uusi ilme pienin satsauksin

Tee se itse -kuorintavoide

Oletko koskaan tehnyt itse kosmetiikkaa? Tee se itse -kuorintavoide on maailman iisein tehdä ja sen käytöstä tulee niin hyvä mieli kun se on itse tehty.

Itse tehty kuorinta on myös kiva tuliainen vaikka mökkireissulle , jos sellaisia joskus kesällä taas tulee. Jälleen pääsimme aiheeseen, jos se korona joskus vaikka helpottaisi… Huokaus.

Tarvitset:

  • merisuolaa tai sokeria
  • kookosöljyä tai oliiviöljyä
  • ( tuoreita yrttejä kuten rosmariinia tai minttua )
  • ( halutessasi eteerisiä öljyjä )

Sekoita kaikki ainekset suoraan purkkiin tai astiaan, jossa kuorintaa on kätevä säilyttää.

Kuorinta sopii vartalolle, jaloille, kuiville kantapäille ja kyynerpäille, ja se toimii erinomaisen hyvin kuivien käsien pelastajaksi. Voit käyttää kuorintaa vaikka 1-2 kertaa viikossa.

Kuorinta kirkastaa ihoa ja poistaa kuollutta ihosolukkoa. Iho näyttää kirkkaammalta, voiteet imeytyvät paremmin ja jos käytät itsestääncruskettavaa tuotetta, saat tasaisemman värin ihollesi kun kuorit ihoa säännöllisesti.

Lue myös nämä:

Itsestäänruskettava x 2, turvallista hehkua kevätiholle!

Rusketus purkista kiinnostelee