Hae
Riia Koivisto

Paluu arkeen!

Paluu arkeen!

Loma on ohi ja olen palannut takaisin arkeen. Täytyy sanoa että tämä kevät on kyllä ollut sellainen setti että huh huh!

Farmilla taas

Aloitin työt heti elokuun alussa ja tein ensin muutaman kampaamopäivän ja sitten heti perään Farmin pressikuvaukset, joissa tapasin ensimmäisen kerran tämän kauden kilpailijat. Aikamoinen jengi on koolla tälläkin kertaa!

Lähdimme viikko sitten Farmille Suskin kanssa ja täällä meitä odotti ihana kuvausryhmä ja kuvauspaikat, sama vanha Farmikoti ja tutut työkuviot. Paluu arkeen tapahtui hetkessä ja äkkiä sitä taas huomasikin olevansa se sama meikkaaja kampaaja kun ennenkin. Ei olleet taidot kadonneet tai ruostuneet loman jälkeen, vaikka sitä aina vuodesta toiseen mietinkin!

Farmin kuvauksissa olemme vasta aivan alkussa, eli vielä on pitkä matka edessä kuvauksia.

Mitä syksy tuo tullessaan?

No, se onkin hyvä kysymys. Nyt tuntuu vielä aivan kesälle, säät suosivat ja toivon todella että ehdin golfkentälle tai ainakin rangelle pian. Ensi kesän suhteen heitän toiveen ilmoille, että pääsisin taas kunnolla rakkaan harrastukseni pariin.

Paluu arkeen tuo mukanaan aina kivoja työkuvioita. Nyt kun sain sometilini takaisin, toivon todella että pääsen tekemään kivoja yhteistyöjuttuja ja toki jatkan suosittua meikkiä ja höpinää -meikkailuani.

Farmin jälkeen kalenteri jo pursuilee kampaamotöitä, vähän kuvauksiakin ja ehkä pari matkaakin. Katsotaan minne sitä vielä nenä näyttää. Odotan myös arkea kotona koko perheen kanssa, ollaan oltu nyt niin pitkään Svanten kanssa erossa töiden takia. Ihan tavallinen perhearki kuulostaa nyt luksukselta myös. Sitä siis odotellessa.

 

Lue myös tämä

Instagram jäädytti tilini – apua!

 

 

 

 

Mitä minulle kuuluu?

Mitä minulle kuuluu? 

Kiitos ensinnäkin lukuisista viesteistä joita olen saanut kaikkiin mahdollisiin kanaviin. On liikuttavaa ja imartelevaakin huomata, että minua kaivataan. Myös monille tuntemilleni ihmisille on sadellut viestejä ja kyselyitä mitä minulle kuuluu, joten päätin jälleen vastailla tänne blogiin yhteisesti.

Asiat etenee hitaasti mutta kuitenkin..

Siitä on nyt viikko ja yksi päivä kun Instagram tilini jäädytettiin. Samaan aikaan aloitin työt eli arki alkoi. On ollut kyllä melkoista tunteiden vuoristorataa tämä aika, pakko myöntää.

Mitä minulle kuuluu – on kysymys jota olen kyllä kysellyt myös itseltäni. No, myönnän, olen aika väsynyt. Olen ollut kohta kolme kuukautta lasten kanssa kolmistaan, kun Svante on ollut kahdessa leffa tuotannossa muualla Suomessa melkein putkeen. Työt, harrastukset, koulun lopetus, eskarin lopetus, lasten loma, oma loma, Sean tankotanssi ja muut leirit, kisat, töiden aloitus yms yms  on kyllä kuorittanut minua aika lailla.  Olen ollut todella väsynyt. Bonuksena Insta tilin katoaminen tuntui, kun maailma olisi ollut minua vastaan ja että en kertakaikkiaan kestä tällaista.

Parin päivän jälkeen tilin katoamisesta löysin apua, ja asiat ovat edistyneet Metan suuntaan, hitaasti mutta silti toiveikkaasti. On selvinnyt, että kyseessä oli tekijänoikeusrikkomus, Barbie musiikista johtuen. Se tuntuu älyttömältä, sillä musiikki oli otettu suoraan IGn omasta musiikkivalikoimasta, eikä kyseessä ollut kaupallinen yhteistyö, vaan ihan oma meikkireels. Selvisi myös, että tähän vaikutti videon pituus, joka oli liian pitkä tuohon musiikkiin. No, mistä tällaista voi kukaan tietää .- on hyvä kysymys.

Mitä minulle kuuluu – turhautumista, väsymistä, mutta toisaalta toiveikkuutta ja helpotusta, että tiedän mistä oikein on kyse.

Kiireinen arjen aloitus

Kun tilini katosi, kynä putosi samalla kädestäni. En ottanut moneen päivään yhtään kuvaa puhelimella, en miettinyt meikkiäni, käytin samaa mekkoa monta päivää putkeen. Lamaannuin, väsyin ja huomasin että mikään someen liittyvä kiinnosta. En seurannut muiden vaikuttajien stooreja, en juurikaan tiedä mitä Instassa on viimeisen viikon aikana tapahtunut.

Arki alkoi ryminällä; muutamat isot kuvaukset, kampaamo asiakkaita, Tankotanssin SM-kisojen meikkausta. Ja tähän kaiken päälle säätöä lastenhoidon kanssa jokaiselle päivälle. Mitä minulle kuuluu – säätöä isolla ässällä!

Töihin palaaminen on ollut ihanaa, olen tehnyt huikeita kisameikkejä Tankotanssin SM-kisoihin joita haluan mahdollisimman pian päästä näyttämään teille Instassa ja täällä! Tähän valiin voin myös kertoa, että Sea voitti oman sarjansa kirkkaimman, eli SM-kulta mitalin!!!! Halkean ylpeydestä!

Mitäs nyt?

En ole oikeastaan ehtinyt pohtia uuden tilin perustamista. Olen ollut valtavan kiireinen koko tämän somettoman ajan. Itseasiassa mietin, että monet ovat pitäneet kesällä somelomaa, olisikohan tämä nyt sitten se minun versioni siitä?

Olemme saaneet vastauksia Metalta, että asian pitäisi selvitä muutaman päivän sisällä ja ainakin henkilö. joka puolestani tätä asiaa hoitaa, on vahvasti sitä mieltä että tilini tullaan palauttamaan. Siihen on nyt pakko vaan uskoa. Siksi en pidä nyt järkevänä hötkyillä ja perustaa uutta tiliä, väliaikaisesti.

Mitä minulle kuuluu – otan nyt hetken happea ja palaan sitten kaikella innolla ja suurella kiitollisuudella omalle vanhalle tililleni takaisin, toivottavasti mahdollisimman pian.

Ainiin, saavuin tänään Farmille! Täällä sitä ollaan taas landella. Lapsilla alkaa koulu, minä olen maaseudulla ja Svante edelleen kuvauksissa Kotkassa. Lapsia hoitaa isovanhemmat ja omatunto kolkuttaa, että miten me taas tähän tilanteeseen jouduttiin. Mutta enää tämä viikko, ja Svante palaa takaisin kotistudiolle. Pian siellä alkaa arki rullata vanhaan malliin ja minä nautin maaseudun rauhasta ja töistä täällä. Luulen, että se tekee minulle nyt hyvää.

Toivottavasti nähdään pian, on jo ikävä teitä kaikkia!