Hae
Riia Koivisto

Blondi tuli takaisin!

*Sisältää mainoslinkkejä

Blondi tuli takaisin!

Muutama kuukausi sitten oli lopen kyllästynyt hiuksiini ja halusin niihin ison muutoksen. Olen ollut elämästäni ison osan punatukkainen, joten hiusten värjääminen kuparin sävyyn tuntui luonnolliselle valinnalle. Monet mieltävät minut punatukkaiseksi, monet taas blondiksi. Olen viihtynyt molemmissa väreissä hyvin ja mieltänyt ne omikseni.

Tykkäsin punaisesta polkasta tosi paljon, mutta aloin melkein heti kaipaamaan vaaleita kutrejani takaisin. Ihmettelin kyllä omaa pöättämättömyyttäni, mutta sellaista se naisen elämä toisinaan voi olla. Mielipidettä ja hiusväriä kun voi aina muuttaa!

Kysyin kampaajaltani Aunelta, suostuuko hän lähtemään vaalennus projektiin mukaan ja tokihan hän suostui!

Aune aloitti vaalennuksen purkamalla ensin alla olevaa kuparin sävyä. Ensimmäisen käsittelyn jälkeen tukka näytti tältä.

Toisen vaalennuksen ja vaalean taitto värin jälkeen hiukset olivat valmiit. Vielä leikkaus loppuun ja kutrit olivat valmiit.

Koska vaalennus luonnollisesti rasittaa hiuksia, aloitan nyt  kutrien kuntokuurin.

Nyt pitääkin miettiä testaisinko K18 hoitoa,  Olaplex Nro 8  tehohoitoa tai jotain muuta laadukasta kotihoitotuotetta. Otan varmasti käyttöön nyt myös suosikki hopeashampoon -ja hoidon label m. -sarjalta. Cool Blonde -tuotteet saavat hiukseni parhaiten pysymään vaaleina, eikä niistä tule tunkkaisen sävyisiä, niiden avulla tukka pysyy raikkaan vaaleana pitkään.

Lopputulos on näin ihana! Jossain valossa värissä näkyy pientä lämpöä, mutta punainen pigmentti on usein aika tiukassa. Seuraavalla kerralla Aune suunnitteli laittavansa tyven lisäksi pituuksiin myös muutamia raitoja, jotta loppu lämpö saadaan kutreista taltutettua.

Mitäs tykkäätte?

 

Lue myös nämä:

Pitkä ja tuuhea tukka – miksi otin Great Lengths -pidennykset?

Uusi frisyyri!

Sähköisyyttä poistava lämpösuoja kutreille, kiinnostaako?

Lämpösuoja kutreille, joka poistaa sähköisyyttä ja tekee tukasta silkkisen ja kiiltävän? Kiinnostaako?

Kampaajanakin etsin sitä oikeaa jatkuvasti, valtavasta tuote viidakosta. Ymmärrän että kuluttajalle tehtävä on myös haastava, joten haluan todellakin jakaa löytöni nyt teille. Löysin nimittäin pitkästä aikaa lämmöltä suojaavan tukkatuotteen, josta tykkään aivan valtavasti!

Maria Nila Cream Heat Spray -hoitava lämpösuoja suihke on kuin silkkiä hiuksille. Se tekee tukasta ihanan pehmeän, sileän ja suojaa sen lisäksi hiuksia lämpölaitteiden kuumuudelta ja UV-säteiden haittavaikutuksilta.

Sulfaatiton, parabeeniton ja vegaaninen suihke vahvistaa ja hoitaa hiuksia. Sen jättämä silkkinen tunne ja kiilto on huikea.

Tee näin:

  • suihkuta Heat Spray pyyhekuivaan tukkaan ja harjaa läpi => föönaa hiukset kuivaksi
  • voit myös käyttää suihketta ennen kihartamista tai suoristamista erikseen jokaiseen osioon jaa käsitellä sitten lämpölaitteella
  • tuote antaa vain kevyen pidon ( 1/5 ), joten jos tarvitset kampaukseen napakkaa pitoa, käytä tämän lisäksi esim tyvikohottavaa muotovaahtoa

 

Pipokauden alkaessa se, että tuote poistaa kutreista sähköisyyttä, on myös todellinen bonus. 

 

Lue myös nämä:

Uusi tukka, eri tuotteet

Kampausideoita vapuksi Remingtonin laitteita apuna käyttäen