Hae
Riia Koivisto

Sivellin, suti, pensseli! Minkälaiset siveltimet kannattaa hankkia omaan meikkipussiin?

Instassa on toivottu valtavasti tutoriaaleja liittyen siveltimiin. Olen kirjoittanut aiemmin postauksen millainen on hyvä sivellin, mutta jatkan aiheesta vielä!

Liputan sen puolesta, että on tosi tärkeää, että sivellin on sopiva juuri sinun käsialaasi. Jokainen meistä meikkaa eri tavalla, kaikilla meillä on omanlainen tekniikka, yhdelle sopii toinen ja toiselle toinen suti. Ei siis ole olemassa yhtä oikeaa meikkisivellintä, vaihtoehtoja ja merkkejä on valtavasti.

Mllaisen siveltimen sitä sitten ostaa tästä valtavasta sivellinviidakosta?

Itse ostan siveltimen, kun näen sopivan ja kiinnostavan sellaisen. Tällä tavoin minulle on kertynyt valtava arsenaali näitä meikkauksen tärkeimpiä apuvälineitä. Jos aloittaa aivan alusta, kannattaa ostaa ensin joku sivellinsetti. Niissä on yleensä mukana ns. perusvalikoima pensseleitä, joilla varmasti pärjää.

Periaatteessa perus meikin teossa selviää aika pienellä määrällä suteja.

Meikkivoiteen voi levittää käsin, mutta sen levittämiseen sopii myös meikkisieni tai sivellin. Meikkivoidesiveltimiä on valtavasti erilaisia. Jos meikkivoide on hyvin ohut fluidimainen, siihen sopii yleensä pehmeä, hieman pyöristetty sivellin. Jos taas meikki on laadultaan voidemaisempi, tarvitset napakamman sudin. Litteällä siveltimellä saat täsmästi levitettyä esimimerkiksi voidemaisia korostustuotteita.

Yleensä sivellinpakkauksessa lukee, mihin kyseinen suti on tarkoitettu käytettäväksi. Tämä on vain viitteellinen asia, eli voit käyttää sivellintä juuri siihen tarkoitukseen mihin se sinun mielestä parhaiten sopii.

Hyviä siveltimiä löytyy monilta merkeiltä. Omia suosikkejani on mm. Ecotools, So Eco, MAC, Makethemake,  Flaer, Isadora, Oriflame, Real Techiques,  Bronx Colors …

Täsmä siveltimet ovat mielestäni nämä , tsekkaa siis aiempi postaukseni siveltimistä.

Löydät tänään myös meikkitutoriaalin istasta, jossa kerron lisää siveltimistä, niiden käytöstä ja puhdistuksesta. Tutoriaali löytyy myös kohokohdista paikasta ”siveltimet”.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *