Hae
Riia Koivisto

Sisustusprojekti vol miljoona; työhuoneen päivitys

Sisustusprojekti vol miljoona, työhuoneen päivitys

Työhuoneen päivitys oli todellakin paikallaan, koska huoneeseen sisään mentäessä vastaan tuli kymmeniä kasseja kosmetiikkaa, vaatteita, koruja, hiusjuttuja yms yms. I

hana ystäväni Pervin lupasi rientää apuun heti kun vaan itse ehdin alkaa sisustamaan työhuonetta hänen kanssaan. Pervin on järjestelmällinen tyyppi, minä taas olen pääasiassa visuaalinen. Hän on tällaisissa projekteissa korvaamaton apu!

Tältä huone näytti aiemmin

Edellisen kerran päivitin työhuonetta hankkimalla sinne uuden Salli työtuolin. Työpöydän ostin korona-aikana Torista hetken avuksi, mutta toki se jäi siihen, kun kaaos kasvoi. Divaani on tämän kuvan oton jälkeen toimittanut lähinnä meikkien säilytyspaikan virkaa, eikä siihen ei olisi kukaan mahtunut istumaan viimeisen vuoden aikana.

Työhuone toimii meillä myös vierashuoneena ja huoneessa on parisänky, jossa vanhempani nukkuvat meillä kyläillessään. On ollut varsin haastavaa kun sänky ja lattiat ovat ollut täynnä tavaraa, saada huone siistiksi aina kun he tulevat kylään.

Tässä kuvassa oli kaikki tavara nostettu lattioilta ja sohvalta sängylle hyllyjen kasaamisen ajaksi, eli tilanne ei onneksi ole ollut ihan näin akuutti.

Kirjahylly ratkaisuksi

Pervin ehdotti minulle jo jonkin aikaa sitten kirjahyllytyyppistä ratkaisua, jonne saisin meikkini kätevästi laatikoihin ja kauniimmiin esille ja piiloonkin. Innostuin kyllä ideasta, mutta olen maailman huonoin mittailemaan ja suunnittelemaan tällaista. Menen siis aina kauneus edellä ja toimivuus vasta sen jälkeen.

Ikea Ivar valikoitui ratkaisuksi, koska siihen saa ostettua lisää osia ja kasvatettua kaappia haluamallaan tavalla. Näinollen kaapiston voi jatkossa siirtää vaikka lastenhuoneeseen tai apukeittiöön, jos siihen jostain syystä olisi tarve.

Pervin suunnitteli tällaisen mahtavan ratkaisun minulle. Itse ei olisi ikinä pystynyt mittailemaan ja miettimään, mitä kaikkea tarvitsen. Ainut toiveeni oli rottinkiovet, taitettava pöytä ja hyllylevyjen reilu määrä. Muuten hän mittasi, minä sanoin juu tai ei ja hoidin maksun kassalla. Silkkaa täydellisyyttä.

Lisää säilytystilaa

Ikkunan alle ostettiin vielä lastenosastolta matala säilytyslaatikko Småstad, jonka päällä voi vaikka istua. Tosin pelkään, että täytän tuon päällisen vielä tavaralla, mutta yritän nyt kovasti pitää huonetta tässä kuosissa mahdollisimman pitkään.

Olen säästänyt aiemmat sängyn peitteet edellisistä kodeista tai aiemmista sisustustyyleistä ja löysin kaapista tämän vaalean sängyn päällisen. Huoneesta tuli senkin ansioista valoisampi.

Kaappi tuo lisää tilaa tavaroille, mutta avaruutta reilusti lisää pienelle huonelle.

En voisi olla tyytyväisempi! Kiitos kuuluu ystävälleni, joka on aivan timantti näissä(kin) hommissa!

Ergonominen työtuoli – paras satsaus aikoihin!

Sisustushommia vol3 – työhuone on vihdoin valmis!

Yksi kommentti

  1. Sisko kirjoitti:

    Ihana et kirjoitit tästä muutoksesta. Haluaisin uudessa kodissa meikit paremmin esille ja tarvitsisin just jotain vastaavaa järjestystä kaikille tavaroille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.