Hae
Riia Koivisto

Meidän koti Deko -lehdessä

Meidän koti Deko -lehdessä!

Kun me vajaa kolme vuotta sitten muutettiin Espooseen omakotitaloon, sain heti paljon kyselyitä tutuilta sisustustoimittajilta ja sisustusta kuvaavilta valokuvaajolta, milloin meidän kotia saisi tulla kuvaamaan. Kerroin kaikille, että haluamme tehdä kotimme sisustusta kaikessa rauhassa ja pikkuhiljaa, asua ja ihmetellä.

Tiesin myös, että jos juttu joskus tehdään, sen kirjoittaa Irene Wichmann ja kuvaa Riitta Sourander. Tämä mieletön kaksikko on nimittäin kuvannut kaksi aikaisempaa kotianikin.

Valokuvaaja Riitta Sourander kuvaa meidän eteistä, kätevästi kaapissa 🙂

Tässä kuvassa on mun pari meidän olohuoneen suosikki asiaa, jotka olivat jääneet lehden jutusta pois. Haluan ehdottomasti mainita ne teille. Janne Suonon pronssinen pieni taulu ja Henna Pajulammin ihanan värikäs teos ovat olohuoneemme katseenvangitsijoita , joita  rakastan katsella loputtomiin  ja etsiä niistä uusia ulottuvuuksia.

Tein juttua varten kotiimme erilaisia ihania kukkakimppuja. Kimput joita tuon kotiin syntyvät usein hävikkikukista, joten ne ovat villejä ja suunnittelemattoman näköisiä. Sellainen tyyli sopii kotiimme paremmin kuin hyvin

MInuakin kuvattiin juttua varten. Valitsin päälleni viime kesänä alesta ostetun H&M:n kukallisen pellavamekon, joka on yksi suosikkimekkoni. Meikki oli voimakas mutta raikas. Pinkki huulipuna on MACn Candy Yum Yum. 

Koti on kokenut pieniä muutoksia lehtikuvauksen jälkeen, ja voit lukea niistä alla olevasta postauksista. Linkkasin tähän pari muutakin vanhempaa juttua jotka saattavat kiinnostaa myös sinua.  Lehtijutussa kerromme myös keittiöhaaveista.

 

Kodin sisustusjuttuja ja pieniä uusia hankintoja

Terassin uusi ilme pienin satsauksin

Akuutti sisustusmania, kivoja kirppislöytöjä, uusi taulu ja tuolihaaveita

Viherkasvien mullan vaihtoaika on nyt!

Tiesitkö että maaliskuu on oikea aika vuodesta vaihtaa viherkasveille multa? Nyt on siis hyvä aika vaihtaa mullat niille kasveille, jotka ovat vuoden aikana kasvaneet ulos ruukuistaan ja tarvitsevat suuremman kasvupaikan.  Ei muuta kun uuden ruukun hankintaan ja uusi tuore multa vihreille tyypeille. Myös ne viherkasvit, joiden mullan pinnalle on alkanut kertyä kalkkia tai lannoitesuoloja, kaipaavat mullan vaihtoa.

Isojen kasvien mullanvaihdon voi suorittaa parin vuoden välein.

Jos vaihdat mullat viikonlopun aikana, laita homma alkuun tänään ja jatka huomenna.

Tarvitset:

  • ruukun
  • sanomalehtiä
  • kevytsoraa
  • multaa

Tässä helpot ohjeet mullanvaihtoon:

  • kastele kasvin multa jo edellisenä päivänä, juuripaakku irtoaa helpommin, se pysyy paremmin koossa ja helpottaa mullanvaihtoa muutenkin
  • laita pöydälle tai lattialle sanomalehtiä suojaksi ennenkun alat mullanvaihtohommiin, säästyt isolta siivoukselta ja voit kasata lehdet lopuksi suoraan roskikseen
  • pidä kasvin juuresta kiinni, käännä ruukku ylösalaisin ja tue kädellä multaa – tadaa, juuripaakku irtoaa helposti näin ilman sen voimallisempaa irrottelua
  • irrota vanhaa multaa pinnasta hellästi, niin ettei juuri vaurioidu
  • jos kasvi on kasvanut, tarvitset uuden isomman ruukun, joka saa olla pari senttiä juuripaakkua suurempi
  • tosi tärkeä juttu om salaojitus! laita ensin kevytsoraa ruukun pohjalle ja sitten siihen päälle multaa, tämän jälkeen voit asettaa viherkasvin ruukkuun, ja täyttää ruukun uudella mullalla ( jätä pari senttiä kasteluvaraa ruukun yläosaan )
  • uutta multaa kannattaa kastella aluksi vähemmän kuin yleensä, ja kasville kannattaa antaa pari viikkoa aikaa totutella uuteen multaan varjoisassa paikassa
  • älä siis nosta kasvia heti aurinkoiselle paikalle mullan vaihdon jälkeen, vaan odottele parin viikon verran, sitten voit jo kastella kasvia normaalisti sen tarpeiden mukaan

Tälle viikonlopulle on luvattu räntäsadetta ja vähän tylsää ilmaa. Mikä sen parempaa viikonloppu tekemistä kun hoitaa viherkasveja, kuunnella hyvää musaa ja nauttia viikonlopun rennosta menosta.

 

Saatat tykätä myös näistä postauksista:

https://riiakoivisto.vaikuttajamedia.fi/2021/01/12/tulppaanit-ja-niiden-helpot-hoito-ohjeet/

Tulppaanihieronta vs. ruusuhieronta – joko olet testannut tätä kikkaa?