Hae
Riia Koivisto

Jännät paikat työ -ja kotielämässä

Jännät paikat työ -ja kotielämässä!

Mulla on sellainen tilanne, että olen ensi perjantaina lähdössä erään tv-ohjelman kuvauksiin, joissa olen seuraavan kuukauden ajan kiinni oikeastaan täysin. Ohjelma kuvataan muualla Suomessa, lähden siis kotoa pidemmäksi aikaa pois. Ensimmäisen kerran kunnolla sitten lasten syntymien. Jännittää, myönnän. Ja ikävä tulee olemaan kova, sen tiedän varmaksi!

Tämä työ tuo omat haasteensa perhe-elämään, arkeen ja oikeastaan ihan kaikkeen. Tähän asti ollaan sovitettu työmme Svanten kanssa niin, että molemmat ovat tehneet töitä, mutta vähän eri syklissä. Nyt tilanne on sellainen, että meillä molemmilla on samaan aikaan kuvaukset käynnissä, minä kokonaan pois kotoa, ja Svantella pitkät kuvauspäivät.

Elämämme siis varsin jännittäviä aikoja, mutta uskon ja toivon, että selviämme tulevasta kuukaudesta voittajina. Suurin haaste on tietysti lasten kanssa. Olemme onneksi löytäneet nyt pari ihanaa hoitajaa lapsille; viemään ja hakemaan lapsia dagiksesta ja koulusta, sekä viettämään aikaa heidän kanssaan. Sea aloittaa tässä samassa rytäkässä ensimmäisen luokan koulussa. En ole paikalla ekana koulupäivänä itse, ja se nostaa varmasti kyyneleet mamman silmään, kun ensimmäinen koulupäivä koittaa. Svante taas joutuu tekemään sellaista palapeliä aikataulujen kanssa, että kauhistuttaa vähän jo valmiiksi.

Korona-aika on tehnyt tehtävänsä kahden yrittäjän perheessä. Epävarmuus ja töiden peruuntuminen, ovat olleet haastavia, ja koko ajan on ollut olo, että työt voivat olla liipasimella hetkenä minä hyvänsä. Siksi olemme enemmän kuin onnellisia, että meillä molemmilla alkaa nyt ihanat duunit ja syksy näyttää muutenkin varsin lupaavalta töiden suhteen, ainakin jos korona tilanne alkaa parantua.

Yritän ajatella positiivisesti, vaikka tuleva kuukausi tuleekin olemaan haastava:

  • tämä on tärkeää työni/urani/hyvinvointini kannalta
  • kuukausi on loppujen lopuksi aika lyhyt aika
  • tulossa on mahtava duuni juttu!
  • kaikki aikataulut ja lastenhoito kuviot selviää varmasti!
  • ihanaa että myös Svantella on hieno työjuttu edessä
  • Sea on reipas tyttö ja tuleva ekaluokkainen
  • isovanhemmat ovat luvanneet myös auttaa
  • aion kuunnella/lukea kirjoja vapaa-ajalla, jota yleensä en ehdi tekemään perhe arjen keskellä
  • pakkaan mukaan golfbägini, jos sattumalta pääsisin vaikka rangelle verestämään vanhoja taitoja
  • tulen arvostamaan perhettäni ja rakastani taas enemmän ja enemmän
  • kaikki menee hienosti!

Olen käytännössä nyt kuukauden pois FABsta eli kampaamo töitä, meikkauksia, kuvauksia ja kukkia teen taas seuraavan kerran syyskuun ensimmäisen viikon jälkeen.

Rakastan lapsiani ja Svantea valtavasti! Rakastan myös työtäni aivan todella paljon. Hyvä tästä vielä tulee, vaikka nyt vielä vähän jännittääkin.

 

 

Lue lisää mun töihin liittyviä postauksia:

Mun duuni – TTK kukkapanta + viehe ja Tähdet Tähdet finaalikukat

Mun duuni; Apocalyptican musiikkivideon kuvaukset

Mun duuni – Olet mitä syöt tv-ohjelma, ihan just purkissa ja telkkarissa

Mun duuni – Me Naiset -lehden kannessa ihana Susanna Laine

4 kommenttia

  1. Jannina Niskala kirjoitti:

    Jes ihan huippua. Kuulostaa mahtavalta työjutulta. Kuukausi on lyhyt ja menee nopsaa❤️

    Miniswithstyle.vaikuttajamedia.fi

    • riiakoivisto kirjoitti:

      Kuukausi menee varmasti nopsaa, nyt on jo ikävä lapsia, mutta onneksi pääsen käymään kotona ainakin jonkun päivän <3

  2. Pirkko Liukkonen kirjoitti:

    Uskon minäkin,että sinulle tulee työntäyteinen,upea kuukausi.
    Uskon,että hetki on lapsillekin jännä ja koska koulukin on alkamassa,se tuo tietynlaista pientä näyttämisen halua pikku pirpanallenne.
    Kaikki menee nopeasti ja pian se kuukausi on ohi ja muistelet sitä kaiholla.
    Kuukausi menee hienosti,te selviätte siitä hienosti.
    Ihanaa,kun olen löytänyt näin upea blogin pitäjän ja taiteilijan mutta muistathan levätä,ettet aja liian uuvuksiin itseäsi.
    Hyvää loppukesää koko teidän perheelle!
    Syksymmällä sitten ihaillaan taas sinun meikkijuttuja.
    Kaikkea hyvää ja pysykää terveenä koko perhe.
    T.Pirkko L.(Kissa-Pirkoksi kutsuvat,kun tykkään kovasti kissoista ja eläimistä :)?

    • riiakoivisto kirjoitti:

      Ihanaa kiitos!
      Uskon että pystyn kyllä käyttämään somea aika normaaliin tapaan ja tekemään sisältöä teille. Onneksi, muutenhan mulle itselleni tulisi teitä ihan valtava ikävä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *