Hae
Riia Koivisto

Pienyrittäjän korona romahdus ja pieni avunpyyntö

Rakastan mun työtä. Kun kuulin mahdolliset tulevat hallituksen tekemät korona rajoitukset, romahdin. Pienyrittäjänä joka tarjoaa palveluita, ei muuten ole paljon naurattanut. Korona romahdus, ensimmäinen todellinen sellainen iski nyt minuunkin, muuten positiiviseen tyyppiin. Lue postaus, pyydän. Esitän myös pienen avunpyynnön postauksen lopussa.

Mulla on aina ollut paljon töitä. Kestän hyvin painetta, joten teen töitä silloin kun niitä on, vaikka yötä päivää. Toki mulla on perhe eli mies ja lapset, mutta on ollut aina selvää, että kun me molemmat Svanten kanssa nautitaan valtavasti omista duuneistamme, me säädetään. Ja on säädetty muuten paljon, niin että me molemmat olemme saaneet tehdä rakastamaamme työtä, aina kun sitä on ollut tarjolla.

Nyt jos rajoitukset astuvat voimaan pääsiäisen jälkeen, saan kyllä mennä töihin, mutta en voi myydä palveluitani, koska niitä ei saa kukaan ostaa. Tarjoan siis kampaamo -, meikkaus -ja kukka-alan palveluita.

Olen tehnyt töitä jo vuoden päivät maski naamalla, desinfiointut paikkoja, ostanut käsipaperia käsipyyhkeiden sijaan, tarjonnut käsidesiä heti kun asiakas saapuu ja tehnyt kaikkeni jotta asiakkaalla ja minulla olisi turvallinen olo. Olemme liikkeessämme kahden, minä ja yksi asiakas kerrallaan.

Mutta nyt näyttää siltä, että ensi viikon jälkeen tämä ei enää käy. Se tuntuu kieltämättä epäoikeudenmukaiselta. Tätä on niin vaikea ymmärtää että järki meinaa lähteä.

Haluan tehdä kaikkeni osaltani, että pääsemme vielä jonain päivänä koronasta eroon. Jos nämä tulevat säädökset todella auttavat, niin hihkun riemusta. Olen vaan todella huolissani omasta ja monen muun pienyrittäjän puolesta, jotka myös tarjoavat palveluita. Miten ihmeessä me tästä selvitään.

Kosmetologit, kampaajat, artistit, muusikot ja koko tapahtuma-ala, vain muutamia mainitakseni tarvitsevat nyt tukea.

Pyydän, allekirjoita tämä vetoomus, toivon että se auttaisi meitä pieniä tämän ison kriisin keskellä:

https://www.adressit.com/vetoomus_pienyrittajien_talouden_elvyttamiseksi_koronaepidemian_aian

11 kommenttia

  1. Satu kirjoitti:

    Pikaista tukea tarvitaan.

  2. suvimaarit kirjoitti:

    Allekirjoitettu ja todella tärkeätä ❤

  3. Pia kirjoitti:

    Allekirjoitettu! Kumma että vasemmistolainen hallitus haluaa siirtää rahavirrat suurten keskusliikkeiden laariin ja unohtavat pienyrittäjät.

  4. nyy kirjoitti:

    miksi tukea kaatuvia erikoisaloja kun tarvitsemme pysyvyyttä? tilanteet ja tarpeet muuttuu, jopa tehtaita kaatuu. tärkeintä on että perheet voisivat edes jotenkuten hyvin ja läheisesti, saisivat ruuan ja terveydenhuollon (ja tähän liittyvän infran) kaikki muu turhaa ulkopuolista extraa

  5. Maikku kirjoitti:

    Allekirjoitettu! Jaksamista ♥

  6. Nadine kirjoitti:

    Olen itsekin yrittäjä, joten tilanne on varsin tuttu. Meidän ala on tosin täysi väliinputoaja: ollaan tapahtuma-, matkailu- ja kauppa-alan teknisen suunnittelun puolella. Kun näillä kauppa ei käy, kukaan ei osta meidän palveluita. Mikään laki ei estä meidän toimintaa, mutta mistä ihmeestä tilaukset tulisi, jos meidän asiakkaat ei pääse tekemään töitään? Joku sanoi sen domino-efektiksi. Minä sanoisin lumivyöryksi, jonka alle jäämme kaikki. Vielä muutama kuukausi rajoituksia, ja koko Suomen yrittäjyyskorttitalo on maassa.

    Aiemmassa kommentissa nyy kirjoitti oudosti terveydestä ja hyvinvoinnista. Mistä tuollaiset palvelut syntyy, jos koko talous romahtaa? Hyvinvointi on myös vahvasti riippuvainen siitä, että leipää on pöydällä joka päivä. Samaten, jos yhteiskunnan kaikki jäsenet olisi tasapuolisesti sitoutuneet siihen, että hygieniatoimia noudetaan, niin rajoituksia ei olisi tarvittu, ei ainakaan lisää. Se niistä maskeista, käsidesistä ja kipeänä matkustamisesta. Ihmiset ovat välillä juuri näin avuttomia ja huolimattomia.

    • riiakoivisto kirjoitti:

      Tilanne on tosiaan hyvin haastava monen alan yrittäjille. Tsempit sinne ja toivotaan että me tästä vielä noustaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *