Hae
Riia Koivisto

Joko teillä on joulufiilis?

Hei hei mitä kuuluu? Joko teillä on joulufiilis, lahjat ostettu ja paketoitu, ruokien suhteen suunnitelmat tehty yms?

Mulle kuuluu hyvää! On ihania töitä kalenteri pullollaan, vielä muutamia kampaamo asiakkaita ja parit kuvaukset. Ja roppakaupalla kukkatöitä! Aion keskittyä viimeiset päivät ennen joulua oikeastaan täysin kukkiin, kransseihin, koska sesonki on nyt!

Joulusuunnitelmat muuten ovat aika auki, mutta en aio ottaa mitään stressiä, koska se joulu tulee ilmankin!

Rakastan joulusesonkia töissä. On aikamoinen paine saada kaikki tilaukset tehtyä, mutta tykkään valtavasti luoda jouluista kukkatunnelmaa mun ihanien asiakkaiden toiveiden mukaisesti.

Etenkin nyt korona aikana, tuntuu tosi tärkeälle, että ihmiset tekevät kodista entistäkin ihanamman ja jouluisan paikan olla ja nauttia. Yhdessäolo sukulaisten kanssa on varmaan monessa perheessä vieläkin vähän kysymysmerkillä oleva asia, mutta toivottavasti parissa viikossa tapahtuisi jotain tälle korona hommalle.. Voi kun saisimme kukin pienellä porukalla viettää joulua rakkaiden ihmisten kanssa.

Hankin lapsille viime viikolla omat pienet joulukuuset, niihin valot ja vähän koristeita. Molemmat saivat kuuset omiin huoneisiin ja koristeet jaettiin niin, että sekä Sealla että Montella oli sama määrä palloja ja nauhoja. Lapset saivat itse koristella kuuset ja tuntuu, että tuo oli tosi kiva juttu, ainakin jotain pientä joulutunnelmaa jo.

Ison kuusen haemme vasta ensi viikonloppuna, on siinäkin taas yksi ohjelmanumero lapsille.

Kortteja ollaan askarreltu ahkerasti jo muutaman viikon ajan, piparkakkuja leivottu ja joulutorttujakin jo kerran. Vielä varmasti monet kerrat leivotaan, se on lasten mielestä parasta.

Olen itsekin innostunut askartelemaan kortteja lasten kanssa, niin kivaa puuhaa ja yhdessä tekemistä parhaasta päästä.

Jouluvalmistelut syntyvät sitten ihan viimeisten parin päivän aikana ennen aattoa. Lahjoja olen tilannut netistä, koska haluan välttää nyt kaupoissa ramppaamista. Jouluruoat tilaan kauppakassipalvelua käyttäen, olen jo varannut toimituksen valmiiksi. Käyn aina kun muistan, lisäämässä ostoskoriin ruokia, tuleepahan sitten tehtyä kunnon iso tilaus ainakin kerralla.

Kynttilöitä olen ostanut valtavat määrät ja poltan niitä joka päivä jo nyt. Minulle ihanin joulufiilis tulee juuri kynttilöiden liekkiä katsellessa. Pikkuhiljaa jouluvalmistelut sitten syntyvät, todellakin ilman sen kummempaa stressiä.

Onko teillä jouluperinteitä, joita ilman joulu ei tule? Olisi kiva kuulla!

Jouluvalmisteluja ja kranssirakkautta

Joko odotat joulua? Mikä on sinun ensimmäinen jouluvalmistelu puuha?

Meillä on jo leivottu pipareita moneen kertaan, siitä alkaa aina jouluun valmistautuminen. Tosin meillä saatetaan leipoa niitä myös kesällä, jos taikinaa vaan löytyy kaupasta, koska se nyt vaan on lasten mielestä niin kivaa.

Kaipaan ulos heti marraskuussa jouluvaloja, tai siis onko ne enää edes jouluvalot? Pihalle siis valoja puihin antamaan ihanaa tunnelmaa. Viime viikonloppuna Svante laittoi valot aitaan, ja siitä tulee aina ihana fiilis kun illat pimenevät.

Kynttilät. Ne tuovat joulun tunnelman ja meillä niiden polttaminen on aloitettu jo pari viikkoa sitten. Tarkoituksenani on ollut kokeilla kierrekynttilöiden tekoa, mutta olen selkeästi liian malttamaton, ja laitan aina vaan uutta kynttilää palamaan, ilman sen kummempaa askartelua.

Kaipaan jo ikkunaan joulutähteä, mutta rakas mieheni pyysi odottamaan edes joulukuun ensimmäiseen päivään asti sen ripustamista 😉

Kranssi. Mitäs siitä sanotte? Kuuluuko ovikranssi sinun joulujuttuihin? Jos, niin teetkö sen itse vai ostatko valmiina?

Mulla työn puolesta kranssikausi on jo kovassa vauhdissa. Lokakuun lopussa monet alkavat fiilistellä, millainen olisi kiva krassi oveen tai sisälle sisutuselementiksi. Kun päästään marraskuuhun, asiakkaat haluavat jo kranssin, joka kestää jouluun asti.

Teen kaikenlaisia kransseja‚ perinteisiä ja moderneja. Havusta, eucalyptuksesta, kuivakukista ja kaiken yhdistelmistä. Rakastan kransseja. Kokonaisia, puolikkaita, ihan millaisia vaan. Tykkään ideoida kaikkea uutta ja testata erilaisia materiaaleja Tänään tein 35 kranssia Nivean pr-lähetykseen, loppuviikosta teen asiakkailleni custom made -kransseja toiveiden mukaan.

Jos muuten kranssin osto kiinnostaa niin laita ihmeessä viestiä.

Tänä jouluna mulla on uutuutena ihana juuttirengas, joka sopii kierrätettäväksi. Eli siis niin, että teen siihen nyt toivotunlaisen kranssin, ja kun asiakas haluaa vaihtelua, puran vanhan ja teen uuden kranssin samaan pohjaan. Miten kätevää!

Kyllä minun puolesta jouluvalmistelut saavat jo alkaa.

Seuraavaksi alan miettiä pikkujoulumeikkejä, ja järjestän pienet partyt vaikka omalle perheelle, jos ei muuten voi. Pikkuhiljaa tässä alkaa jo kaivata laittautumista, juhlahumua ja ystävien naurua!