Hae
Riia Koivisto

Paikallishoito rosacea -ja akneiholle

Paikallishoito rosacea tai akneiholle. Minulle tämä täsmätuote on ollut pelastus toisinaan ärsyyntyneen ihoni kanssa.

Kärsin ruusufinnistä eli rosaceasta ihollani. Ihoni on herkkä, punoittava ja helposti ärsyyntyvä. En juuri vaihtele kosmetiikkatuotteita, vaan pitäydyn tuotteissa, joista ihoni tykkää. Mitä yksinkertaisempaa on ihonhoitoni, sen paremmin ihoni voi.

Olen aikoinaan yli hoitanut ihoani, käyttänyt minulle liian voimakkaita anti-age tuotteita turhan varhain ja valellut iholleni litroittain öljyjä. Nykyään puhdistan, kuorin ja kosteutan. Ja erittäin simppeleillä tuotteilla.

Viime aikoina ihoni on ollut melko hyvässä kunnossa. Joskus kuitenkin esimerkiksi uuden meikkivoiteen testaaminen saattaa kostautua, jos tuotteessa on mukana öljyjä. Rosacea ihoni ei enää tykkää öljyistä. Hipiä on muutenkin äärimmäisen tarkka tuotteiden laadusta ja koostumuksesta. Joskus joku pieni, minun iholleni väärä ainesosa saattaa saada nahkani punoittamaan. Toisinaan reaktiosta palautuminen kestää jopa viikkoja.

Pienen pelastuksen ihoni ärsytys hetkiin, on tuonut BTB13 Medical Rosacea + Acne Hoitogeeli. Tämä paikallishoito on iholleni tosi oiva apulainen. Geelimaistä tuotetta levitetään puhdistetulle, ärtyneelle iho alueelle paikallisesti. Muualle kasvoille levitetään ihotyypille sopiva kosteusvoide.

Käytän geeliä tarpeen mukaan, yleensä viikon-pari kerrallaan, kunnes ihoni on taas normaalimmassa kunnossa.

Geeli sopii loistavasti myös akne ihon hoitoon niin nuorille kuin aikuisillekin. Se vähentää näppyjä ja lievittää ärsytystä. Tuote on hajusteeton.

BTB13 on kotimainen sarja.

 

Lue myös tämä:

Onko sinulla POD, rosacea, akne tai muuten vaan herkkä iho? LED-valohoito auttaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *