Hae
Riia Koivisto

2021 – millainen vuosi olit mulle?

2021 -millainen vuosi olit mulle?

Alkuvuonna tuntui, että työt katosi kokonaan. Korona otti yliotteen ja pienyrittäjän kalenteri tyhjeni. Pari kuukautta oli hiljaista työrintamalla, ja sitten kun vihdoin alkoi töitä taas sadella, sairastui meidän Monte koronaan.

Kalenteri oli siis taas tyhjennettävä pariksi viikoksi, annettava työt eteenpäin ja jäätävä kotiin karanteeniin. Onneksi Monten kipeys oli melko iisi, emmekä kukaan muu sairastuneet. Pääsimme tuossa kohtaa kyllä melko helpolla, onneksi.

Vaivuin silti hetkeksi epätoivoon, tuntui etten kestä koko koronaa, mutta sitten pääsin taas jaloilleni. Onneksi olen positiivinen ihminen, ja päätin että elämä kantaa. 

Perhe, omat elämän ja arjen rutiinit ja luonto ovat antaneet voimaa tänä vuonna aivan valtavasti!

Korona-aikana lapset ovat keksineet meidän perheelle sopivia rutiineja, kuten perjantain saunaillan, herkku lautasen, kiuas makkaran ja yhteisen tv-illan. Nämä ovat olleet ihania yhteisiä iloja meille kaikille! Viikonlopun hitaat aamupala hetket ovat olleet myös yksi vuoden parhaista päätöksistä.

Oma piha, kukat ja kasvit ympärillä tuovat iloa jatkuvasti. Jaksan ihmetellä luonnon värejä yhä uudelleen ja uudelleen. Saan valtavasti inspiraatiota luonnosta myös työhöni.

 

Istutimme Sean kanssa valtavat määrät tulppaanien sipuleita maahan loppuvuodesta ja keväällä saimme ihastella huikeita kukkia!

Olen tosi onnellinen, että lapsemme saavat kokea luonnon ihmeet näin konkreettisesti. Siksi elämä omakotitalossa on ollut yksi tämänkin vuoden parhaita asioita.

Alkuvuosi tuntui normaalia hiljaisemmalta työrintamalla ja loppuvuosi olikin sitten yhtä lentoa töissä.

Olen saanut mahdollisuuden tehdä mielettömiä duuneja, ja saanut haastaa itseäni moneen. Vaikka työvuosia meikkaajana on kertynyt paljon, on jokainen työ ja jokainen kuvaus silti aina ainutlaatuinen.

Elokuussa lähdin Farmi -ohjelman kuvauksiin ja olin lähes viisi viikkoa pois kotoa.

Oli ihanaa ja kamalaa. Ikävä kotiin oli kova, mutta työ oli antoisa ja sain valtavasti uusia ystäviä ja työkavereita,. Nautin erilaisesta elämäntilanteesta, luonnosta, eläimistä ja ihan kaikesta Farmilla.

Farmi -aika oli yksi vuoden kohokohdista ja työskentely Susannan kanssa super kivaa. Sain kämppiksestäni Jeminasta hyvän ystävän. Aikuisiällä uusien ystävien saaminen tuntuu jotenkin super merkitykselliseltä.

Svante sai alkuvuodesta puhelinsoiton, jossa kerrottiin että hänet on valittu Jussi -ehdokkaaksi äänisuunnittelusta Ensilumi -elokuvassa.

Se oli niin Svantelle kuin meidän koko perheelle yksi vuoden hienoimmista tunnustuksista. Vaikka palkintoa ei tullut, oli jo ehdokkuus aivan mieletön juttu. Juhlimme yhdessä ja tuo ilta oli yksi vuoden parhaimmista.

Perheen yhteiset pienet retket ja minilomat ovat olleet myös vuoden kohokohtia. Lapset ovat kasvaneet valtavasti ja heidän kanssaan on jo ihan erilaista lähteä liikenteeseen.

Sea aloitti koulun, Monte on yhtäkkiä jo aika iso poika. Perheen merkitys on tänäkin vuonna elämässä yksi tärkeimpiä asioita.

Tapaninpäivänä meille tuli 10 vuotta täyteen ensitapaamisesta Svanten kanssa. Aika on mennyt kuin siivillä ja paljon on tapahtunut.

Ollaan saatu matkustaa yhdessä ja erikseen. Vietetty aikaa kahdestaan ja ystävien kanssa. Saatu kaksi ihanaa lasta ja muutettu omakotitaloon. Rakastettu silloin ja nyt. Olen onnellinen meistä kahdesta ja pidän meidän parisuhdetta tämänkin vuoden merkityksellisimpänä juttuna.

Loppuvuoden parhain päätös oli lähteä extempore minilomalle ystävien mökille.

Marko, Annakaisa ja Osku ovat olleet ystäviäni reilusti yli kymmenen vuotta. Heidän kanssaan mennään jutuissa aina sinne syvään päähän. Ei ole asiaa josta emme pystyisi puhumaan, ja pidän sitä äärimmäisen tärkeänä asiana ystävyydessä. Naurua ja iloa ei myöskään menostamme puutu! Tällä jengillä lähtisin vaikka kuuhun!

Kaiken kaikkiaan vuosi 2021 oli täynnä monenlaisia haasteita, onnen ja ilon hetkiä, epätoivoa koronan suhteen, ihania töitä, yhteistä aikaa perheen ja ystävien kanssa.

Tulevalta vuodelta toivon eniten terveyttä ja rakkautta. Toivon että elämä pysyisi samoissa uomissa kuin nytkin. Ja että korona alkaisi helpottaa.  Kaipaan haasteita töihini ja uskon ja toivon että niitä saan. On ihanaa nähdä lastemme kasvavan ja kehittyvän joka päivä.

Tervetuloa vuosi 2022, ole hyvä meille kaikille!

 

Lue myös nämä:

Karanteenin puoliväli, terkkuja täältä!

Täydellinen kesäpäivä

Käsidesi x 3

Käsidesi x 3 . Tarvitsemme laadukkaita käsien desinfiointiaineita varmasti vielä pitkään! Siksi päätin listata markkinoiden parhaimmat ja kertoa ne teille.

Top 3 – käsidesien suosikit tällä hetkellä ovat heittämällä nämä! Tästä kolmikosta jokainen tuote tekee ihon ihanan tuntuiseksi, tuoksuu hyvälle ja kosteuttaa. Olen heittänyt hyvästit kaikille niille käsien desinfiointiaineille, jotka jättävät ihon limaisen tuntuiseksi, kuivattavat ihoa tai haisevat pahalle.

Kannan aina laukussa mukana omaa käsidesiä. Ennen kauppaan menoa ja kaupasta ulos tullessa, hoidan käsiäni omilla hyviksi havaituilla tuotteilla, en kaupan halvoilla geeleillä. Tämä, koska olen jo kertaalleen kuivattanut käteni niin huonoon kuntoon, että en enää halua samaan tilanteeseen.

Neal´s Yard Hand Spray tuoksuu taivaalliselle. Sitruunaruohon ja vetiverin tuoksu on niin ihanan raikas, että käytän suihketta aina ennen kun menen asiakkaan kasvojen lähelle. Iho tuntuu puhtaalle ja kosteutetulle. Rakastan!

Naviter Hoitava Käsidesi tuoksuu piparmintulle. Raikas käsidesi tuntuu kun iholle suihkuttaisi minttuvettä.  Tuote on kevyen vesimäinen ja super kosteuttava. Kätevä pumppupullo on kevyt kuljettaa myös mukana.

The Body Shop Lemon Moisturising & Cleansing Hand Gel  muistuttaa eniten klassista käsidesiä koostumukseltaan. Kuitenkin sillä erotuksella että se tuoksuu ihanan raikkaalle sitruunalle eikä tunnu tahmealle. Se puhdistaa kädet ja jättää iholle hennon tuoksun.

 

Työssäni meikkaajana olen todella lähellä asiakkaan nenää, ja siksi on todellinen bonus, että käyttämäni käsidesi tuoksuu hyvälle ja raikkaalle, eikä liian voimakkaalle. Nämä kaikki kolme kulkevat mukanani eri kasseissa, meikki pakissa ja autossa.

Ollaan tarkkoja, pestään käsiä ja käytetään käsidesiä. Vielä me tämä korona taltutetaan!!!

Käsivoiteiden kärkikaarti

Käsidesi suosikit Top 3 – nämä tuotteet eivät kuivata käsiä!