Hae
Riia Koivisto

Irtopuuteri suosikit Top 6

*Sisältää mainoslinkkejä

 

Irtopuuteri suosikit Top 6!

Saan jatkuvasti kyselyitä Instagramin puolella puuterin käytöstä ja suosikki irtopuutereista Siksi päätin tehdä teille kokonaan oman postauksen ja itsekin ajatella tätä puuteri asiaa oikein kunnolla.

Monissa meikkituotteissa suosin niin semiselektiivistä -kuin selektiivistäkin kosmetiikkaa, eli hintakategorian edullisia ja arvokkaampia tuotteita hyvin tasaisesti. Mutta puutereissa on myönnettävä, että melkein kaikki suosikkini osuvat sinne hieman kalliimpaan kategoriaan. Miksi, kerron tässä.

Kun on valinnut iholleen sopivan kosteusvoiteen, käyttänyt aikaa löytääkseen ihanan ihon pinnan luovan meikkivoiteen, niin suosittelen myös keskittymään sen täydellisen puuterin etsimiseen.

Ajattelen, että en halua ”pilata” hyvin tehtyä pohjatyötä ja huolella löydetyn meikkivoiteen pintaa huonolla puuterilla, siksi suosin puutereita, jotka ovat:

  • laadukkaita
  • hienojakoisia
  • silkkisen pinnan iholle jättäviä laadultaan
  • eivät pölise, vaan tarttuvat iholle ohuesti mutta pysyvästi
  • tasoittavat kiillon pienellä määrällä
  • sisältävät kosteuttavia ainesosia
  • ovat läpikuultavia sävyltään, eli sopivan kaiken värisille ihoille
  1. Laura Mercier Loose Setting Powder Translucent
  • yksinkertaisesti ihana
  • suosikkini jo vuosikausia
  • sisältää kâshmirtalkkia, joka tekee koostumuksesta samettisen pehmeän tuntuisen
  • pakkauskoko 29 g

2. Sensai Translucent Loose Powder

  • täydellisen kevyt ja super hienojakoinen puuteri
  • heijastaa kauniisti valoa
  • täydellinen aikuisen naisen puuteri
  • pakkauskoko 20 g

3. Korento Cosmetics Botanical Finishing Powder 

  • mattapintainen
  • sopii kaikille ihotyypeille, mutta itse suosin tätä erityisesti seka -ja rasvoittuvalle iholle, koska pitää kiillon niin hyvin kurissa
  • sisältää sertifioitua luomuriisiä
  • pakkauskoko 10 g

4. Shiseido Syncro Skin Invisible Silk Loose Powder 

  • kevyt irtopuuteri, joka ei todellakaan paksunna pohjaa vaan pitää ihon mattaisena mutta pohjan kevyenä
  • aikuisen naisen käyttöön täydellinen
  • todella hienojakoinen
  • pakkauskoko 6 g

5.. Clinique Blended Face Powder 

  • klassikko, joka on löytynyt minunkin meikkipakista jo vuosia
  • bonusta pakkauksen iso gramma määrä, eli todella edullinen suhteessa kokoonsa
  • sopii kaikille ihotyypeille
  • pakkauskoko 35 g

6. Loreal Paris Infaillible Magic Loose Powder

  • edullinen puuteri, joka tekee mitä lupaa
  • pitää ihon mattapintaisena pitkään
  • erityisesti nuoremmalle iholle todella toimiva tuote, täydellinen myös miehille
  • pakkauskoko 6g

Lue myös nämä:

Top 3 kulmakynät

Riian top 5 -kosmetiikka suosikit just nyt

Pitkäkestoinen huulimeikki. Tämä klassikko ei petä!

Pitkäkestoinen huulimeikki!  Lisää pysyvyyttä huulipunalle! Tasaisen kauniit huulet eikä huulipunan karkailua juonteisiin! Kiinnostaako? Esittelen teille klassikko tuotteen, joka ei petä.

Jihuu, pääsimme ainakin osittain kasvomaskeista eroon ja sehän tarkoittaa, että on aika kaivaa huulipunat esille! Olen kaivannut huulipunan käyttöä koko koronan ajan, ja panostanut pitkään omassa meikissäni silmämeikkiin. Nyt tuntuu aivan äärimmäisen virkistävälle satsata taas huulimeikkiin ja kokeilla eri sävyisiä huulipunia.

Tummien ja värikkäiden huulipunien käytössä on monelle esteenä se, että huulipuna karkailee juonteisiin päivän mittaan ja alkaa näyttämään nopeasti epäsiistille., Näin etenkin akuisella naisella ja kuivahuulisilla. Kuulostaako tutulta?

Pitkäkestoinen huulimeikki on varmasti monen haaveissa, ja pienellä apulaisella se on aivan mahdollinen.

Guerlain KIss Kiss Liplift -huultenpohjustuspuikko on klassikko, jonka voittanutta en ole vielä löytänyt. Suosittelen sitä säännöllisesti asiakkailleni ja käytän itsekin., Tämä tuote on ollut meikkipakkini luottotuotteita jo vuosikausia.

Tuote levitetään suoraan puikosta huulille ja huulten rajojen yli. Se kannattaa häivyttää ja pehmentää sormella tasaiseksi ennen huultenrajauskynän ja/tai huulipunan levitystä.

Voide antaa intensiivisyyttä huulipunan värille, tasoittaa huulten ihon väriä ja tekee huulten pinnasta tasaisen. Se ikäänkuin valmistelelee huulet punaa varten. Pohjustaja antaa huulimeikille kestoa ja estää huulipunan juoksemista juonteisiin.

Tee näin:

  • levitä meikkivoide kasvoille ja sipaise lopuksi siveltimellä kevyesti meikkivoidetta myös huulille
  • laita huultenpohjustustuotetta huulille ja huultenympärysiholle, pehmennä se sormella häivyttäen
  • rajaa huulet huultenrajauskynällä ja väritä huulet pehmeästi kynällä kauttaaltaan, saat näin lisää kestoa ja kolmiulotteisuutta huulimeikkiin
  • levitä huulipuna siveltimen avulla huulille
  • tarkasta lopuksi vielä rajat huultenrajauskynällä ( kynän vahamainen pinta ikäänkuin stoppaa huulipunan rasvaisen pinnan ja auttaa tällä tavoin jälleen huulipunan pysyvyydessä )

 

Lue myös tämä:

Huulipunasuosikkini just nyt