Hae
Riia Koivisto

Laura Andersson -meikkitaiteilijoiden suosikit osa 2.

*Sisältää mainoslinkkejä

Laura Andersson – Meikkitaiteilijoiden suosikit osa 2.

Laura Andersson – ollaan tunnettu pitkään, reippaasti yli kaksikymmentä vuotta ja aika on mennyt kuin siivillä.

Tavattiin aikoinaan Lauran kanssa ensimmäisen kerran Itäkeskuksen Stockkalla. Olin siellä muistaakseni Shiseidon meikkaajana sen päivän ja Laura Joe Blascolla. Laura tuli heti juttelemaan ja kertoi, että hän on ollut alalla vasta vuoden ajan. Kysyi heti pääsisikö mulle joskus assariksi ja antoi yhteystietonsa. Muistan ajatelleeni, että olipa ihanan reipas nuori nainen! Ei tainnut mennä kuin viikko-pari, kun jo soitin Lauralle ja kysyin mukaani tekemään Sub Urban Triben musiikkivideota.

Laurasta tulikin mulle vakkari assari ja teimme yhdessä monet musavideot, mainokset ja muut duunit. Sitten olimmekin jo kolleegoita ja siirryimme samalle viivalle tekemään töitä yhdessä. Aivan paras tapa työskennellä, kun tietää toisen tyylin ja työtavat perinpohjin.

Olemme jakaneet yhdessä ajan jolloin minun esikoinen Sea ja Lauran kuopus Minni syntyivät parin kuukauden erolla. Silloin päätimme perustaa yhdessä Meikkipäät -blogin, jota kirjoitimme yhdessä useamman vuoden ajan. Meikkipäät tuli päätökseen, mutta ystävyys on ja pysyy!

Laura on omiaan meikkaamaan aivan tavallisia naisia. Hän on pitkän linjan kauneusmeikkaaja, jonka asiakkaana ovat pääasiassa yksityishenkilöitä, jotka haluavat olla kauneimmillaan tärkeissä päivissä.

Mitä Lauran meikkipakista löytyy?

Lauran Top 5 suosikki lista tuli minulle hetkessä, ja se kertoo että nämä tuotteet ovat Lauran meikkipakin ehdottomia kulmakiviä.

Laura on aina ostanut kosmetiikkaa ulkomailta ja perehtynyt tarjontaan niin kotimaassa kuin muuallakin tarjolla olevista tuotteista. Koska Laura on työskennellyt aikoinaan paljon myös tavaratalomeikkaajana, hänen valttinsa on tuotetuntemus hyvin monesta sarjasta.

Lauran suosikit x 5

  1. Vichy Dermablend meikkivoide” Toimin vuosia sitten Suomen Dermablend -meikkitaiteilijana. Siitä lähtien meikkipakkini luottopakki on ollut tämä erityispeittävä, silti ohut ja valoa heijastava meikkivoide. Tämä on vedenkestävä tuote, joka sopii erityisen hyvin mm. morsiamille, punastelijoille ja heille, jotka haluavat todella pysyvän meikin. ”

 

 

2. Tarte Tartelette In Bloom -luomiväripaletti

” Kestosuosikkini! Tässä paletissa on juuri sellainen värimaailma, jota käytän töissäni eniten ja aivan upea koostumus niin matta -kuin hohtavissakin sävyissä. ”

 

3. Too Faced Lip Injection -huulikiilto

” Huulia täyteläistävä kiilto on huulikiiltorakastajan ykkössuosikki. ”

4. Pixi Glitter-y Eye Quad luomiväri

” Jos tekemissäni meikeissä värimaailma säilyykin hillittynä, niin etenkään pikkujoulukautena kimalluksessa ei pihistellä. Pixin glitterpaletti on kovassa käytössä aina! Glittereillä saa juhlan tuntua meikkiin ilman että lopputuloksesta tarvitsee tehdä edes kovin tummaa. ”

5. Nars Orgasm poskipuna

” Ikuinen ykkönen kenen vaan meikkiä tehtäessä. Universaali sävy sopii niin morsiamille kuin heleään arkilookkiin. ”

 

Löytyyko Lauran suosikeista sinulle jo tuttuja tuotteita? Omalle ostoslistalleni päätyy varmasti Too Faced merkin huulikiilto. NARSn Orgasm poskipuna on ollut viime aikoina joka paikasta loppu, sitä olen yrittänyt metsästää pakkiini pitkän ajan jälkeen  jo muutaman kuukauden ajan!

Kiitos Laura kun kerroit suosikkituotteesi minulle ja meille!

 

Lue myös nämä:

Ilkka Ruotsalainen – meikkitaiteilijoiden suosikit osa 1.

Meikkitaiteilijoiden suosikit – tekijät esille! Uusi sarja blogissa!

Yksi kommentti

  1. Helsingin Anna kirjoitti:

    Tartelette In Bloom on ollut käytössä 5 vuotta ja pannutin siitä melkein kaikki sävyt ihan loppuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *