Hae
Riia Koivisto

DIY kukkaseppele juhannukseksi

DIY Kukkaseppele juhannukseksi

Mitä juhannus suunnitelmia teillä on? Meidän perheellä suunnitelmat ovat vielä aivan auki, tänä kesänä juhannuksen saapuminen jotenkin yllätti! Veikkaan että me ollaan ihan kotona, mutta jotain kivaa olisi toki ihana keksiä.

Juhannuksena aion pukea päähäni DIY kukkaseppeleen, olin sitten kotona tai jossain muualla. Teen myös tyttärelle oman, ja muukin perhe saa kukkia kutreilleen jos vaan haluavat.

Tässä teille DIY kukkaseppeleen tekovinkit, joilla onnistut varmasti!

Tarvitset:

  • metallilankaa josta voi taivutella pään kokoisen renkaan
  • kukkateippiä
  • oksasakset tai kukkaveitsen
  • ohutta metallilankaa
  • kukkia
  • vihreitä lehtiä ja oksia

Taivuttele metallilangasta pääsi kokoinen rengas ja jätä se hieman pääsi kokoa väljemmäksi. Kukat pienentävät renkaan kokoa aavistuksen. hieman varaa kukille,  Päällystä rengas kukkateipillä.

Leikkaa kukkien varret noin 3-5 cm mittaisiksi ja tee niistä pieniä kukkanippuja, jotka sitten sidot kukkateipillä pikkukimpuiksi.

Sido pikkukimput metallilangalla renkaaseen, etene koko ajan myötäpäivään eli sido kukat jatkuvasti samaan suuntaan.  Lisää väliin vihreitä lehtiä ja/tai oksia antamaan tukea kukille.

Mitä pidempiä kukkia tai lehtiä käytät, sen villimmän lopputuloksen saat. Jos taas teet säntillisen ja sidot samankokoisia kukka nippuja, saat siistin ja hillitymmän näköisen lopputuloksen.

Kukkaseppele on siitä ihana, että siinä näkyy aina tekijänsä käsiala ja tyyli.

Kukkaseppele on kuin kukkakimppu ilman vettä, sen kesto riippuu paljon käytetyistä kukista ja säästä. Kuuma ilma nuupahduttaa kukat nopeasti.  Suihkuttele vettä virkistämään kukkia ja säilytä seppele jääkaapissa aina h-hetkeen asti.

Löydät instasta videon storyn puolelta, jossa näytän miten seppele sidotaan.  Käy tsekkaamassa @fabriiak!

Mun duuni – kukkaworkshopit

 

Meikinkiinnityssuihke – tarvitsenko sellaisen?

Meikinkiinnityssuihke – tarvitsenko sellaisen? Moni varmasti on miettinyt kannattaako meikinkiinnityssuihkeeseen panostaa ja jos niin miksi.

Miksi?

  • suihke ikäänkuin lukitsee meikin paikoilleen
  • kosteuttaa ihoa
  • saa meikin kestämään virheettömänä iholla koko päivän
  • tekee ihosta kuulaan ja raikkaan näköisen
  • tuotteesta riippuen tuo iholle mattapintaa tai lasimaista kuultoa
  • virkistää ihoa
  • saa ihohuokoset näyttämään pienemmiltä

Miten valita oikea tuote omaan käyttöön?

Tuotteita on markkinoilla nykyään todella laaja skaala. Lähes kaikilta meikki sarjoilta löytyy oma setting spray.

Aseta toiveet tuotteelle, ja lähde sitten etsimään sitä oikeaa juuri sinulle. Listaa vaikka ranskalaisilla viivoilla ylös toiveet ja tsekkaa alla olevista tuote suosituksista sinulle sopivimmat. Voit myös googlata omilla hakusanoilla meikinkiinnityssuihketta ja haluamasi ominaisuuksia.

Tuotesuosituksia

Haluatko että tuote tekee ihosta mattapintaisen? Jos ihosi alkaa helposti kiiltämään päivän aikana, valise suihke, joka nimenomaan hillitsee ihon kiiltoa ja tuo mattaista pintaa meikkipohjaan. Nämä mattapintaa tuovat meikinkiinnityssuihkeet eivät silti tee ihosta kuivan tai kireän tuntuista, vaan niissäkin on ihoa kosteuttavia aineosia. Bonuksena monet niistä myös häivyttävät ihohuokosia, saaden ne näyttämään pienemmiltä ja ihon tasaisemmalta.

Urban Decay All Nighter Ultra Matte on ratkaisu rasvoittuvan ja helposti kiiltävän ihon meikinkiinnitykseeen.

NYX Matte Finish Makeup Setting Spray tekee ihosta raikkaan, kiinnittää super hyvin ja luo iholle mattaisen pinnan.

Physicians Formula Murumuru Butter Belive It -meikinkiinnityssuihke on ilmavan ohut, se saa huokoset näyttämään pienemmiltä ja kiinnittää meikkipohjan henkäyksen kevyellä tavalla. Tuote kosteuttaa ihoa ja raikastaa välittömästi.

Kiinnostaako upea glow, kuulaus ja hehku? Jos nämä argumentit puhuttevat sinua, etsi meikinkiinnityssuihke joka tekee iholle lasimaisen kuullon. 

Oma suosikkini oli pitkään edullinen Maybelline Glass Spray, mutta en ole onko tuotetta enää saatavilla. Toinen upean hehkun tuova suosikkini on Anastasia Dewy Setting Spray ,joka myös kiinnittää meikin super hyvin.

Beautyblender Re-Dew Setting Spray on viimeistelysuihke, joka raikastaa ihon ja kiinnittää meikin. Tämä tuote saa ihon hehkumaan, mutta sulauttaa upeasti puuterin ja meikkivoiteen yhteen kiinnittäen meikin todella hyvin.

Kiristääkö ihosi ja kaipaat lisää kosteutta? Panosta tuotteeseen, joka lupaa virkistää ihoa, kosteuttaa pitkäaikaisesti ja jota voi lisäillä halutessaan päivän aikana.

MAC Prep & Prime Fix + on kosteuttava suihke, joka valmistelee meikin, kiinnittää ja kosteuttaa. Tällä hienojakoisella klassikko tuotteella kannattaa prepata iho jo ennen meikkipohjan tekoa. Suihketta voi myös lisäillä päivän mittaan. Se tuo iholle raikkautta ja virkistystä. Tämä tuote ei ole se, joka kiinnittää meikin tekokkaimmin, mutta jos toiveenasi on kostea, virkeä ja raikas iho, on valintasi tämä.

Lumene Invisible Illumination Dewy Glow Setting Spray on edullisessa kategorissa yksi parhaimmista suihkeista. Hienojakoinen ja tasainen suihke levittyy ihanan tasaisesti koko kasvoille. Raikas tuoksu kruunaa tämän tuotteen. Lumenen suihke kiinnittää, kosteuttaa ja kirkastaa. Aivan super! Yksi omista suosikeistani!

Gosh Prime´n Set Spray meikinkiinnityssuihke sisältää kosteuttavaa hyalyronihappoa ja sisältää ilmansaasteilta suojaavan aineyhdisteen. Jos kaipaat siis ihollesi suojaa, kosteutta ja meikille kestoa, tämä on hyvä valinta. Hajustamattomalla suihkeella voi myös prepata kasvot ennen meikkipohjan tekoa, eli se on monikäyttöinen.

 

Meikinpohjustusvoide ja hehkutuote – täydellinen aikuisen naisen primer!

Tuhkimovoide; nimensä mukainen klassikko