Hae
Riia Koivisto

Kulmakarvat – kasvojen kehykset

Kulmakarvat – kasvojen kehykset!

Palvelu saatu

Turhaan ei puhuta kulmakarvojen merkityksestä meikissä. Kulmat tekevät raamit kasvoille kuin kehykset tekevät taululle.

Kulmien meikkaaminen on monelle tänä päivänä jo osa arkea ja meikkiä, mutta monelle pienet arjen avut tulevat tarpeeseen. Microblading kulmakarvat ovat mielestäni juuri tällainen arkea helpottava osa-alue. Arkimeikistä tippuu yksi osa pois, kun kulmat ovat aina kuosissa.

Kuvissa kulmat heti operaation jälkeen.

Olen käynyt Suvi Tiilikaisella kulmakarvojen microbladingissä kolme kertaa. Jokaisella kerralla olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. En ole koskaan halunnut kulmien vahvistusta, joka kuuluu palvelun hintaan ( 4-12 viikon kuluttua ), vaan olen mieluummin käynyt päivittämässä kulmia parin vuoden välein.

Olen Suvin asiakas, koska luotan hänen käden jälkeensä täysin. Suvi on ammatiltaan myös meikkaaja, ja tunnettu erittäin pikkutarkkana sellaisena. Tämä siis hyvässä, ehdottomasti! Pikkutarkkuus on nimittäin yksi ammattimme merkittävimmistä piirteistä, etenkin kun on kyseessä kuvausmeikkaus.

Suvin valtti kulmakarvojen tekijänä on symmetrian taju sekä kulmien oikeaoppinen sijoittelu kasvojen muotoon. Kolmiulotteisuus on myös microblading kulmissa tärkeää, sillä jos kulmat ovat tasapaksut pötköt, on niistä sitten meikillä hyvin haastavaa enää tehdä kolmiulotteisia. Arvostan Suvin ammattitaitoa tässäkin ammatissa, koska hänen tapansa tehdä, on ”vähemmän on enemmän” ja Suvi arvostaa ennemmin luonnollisia lopputuloksia kuin voimakkaita muoti kulmakarvoja.

Kulmat seuraavana päivänä laiton jälkeen, tietysti ilman mitään meikkiä. 

Operaation jälkeen kulmien annetaan parantua rauhassa, eikä niihin laiteta meikkiä ennen kun iho on täysin parantunut. Sääntöjen noudattaminen kulmien laiton jälkeen, vaikuttaa niiden pysyvyyteen.

Kulmat 2 vrk operation jälkeen. Punoitus on laskenut iholta, mutta väri on vielä tulevaa lopputulosta voimakkaampi.

Kulmien sävy punertaa vielä hieman, mutta punaisuus poistuu kun kulmat paranevat. 

Suvi on alansa todellinen kulmakarvaguru. On siis syynsä, miksi hänen aikojaan saattaa joutua jonottamaan. Itse en empisi hetkeäkään odottaa aikaa taitavalle tekijälle, koska kyseessä on kulmakarvat ja kasvoissa hyvin näkyvä kohta,. Tuloksista nautitaan pitkään.

Laadukkaat välineet ja väriaineet, sekä jatkuva ammattiin kouluttautuminen näkyvät työn jäljessä.

Kiitos taas Suvi!

Kulmien microblading by Suvi Tiilikainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *