Hae
Riia Koivisto

Kulmien microblading by Suvi Tiilikainen

Kulmien microblading by Suvi Tiilikainen

Palvelu saatu

Voin sanoa että olen todella tarkka kulmakarvoistani. Siksi että olen joskus vuonna nakki nyppinyt ne todella ohuiksi, ja nykyään jokaisella karvalla on paikkansa 😉 Moni ehkä tietää mistä ajasta puhun.. Silloin joskus kun oli muotia tosi viivamaiset kulmakarvat.

Nykyään suosin luonnollisia kulmakarvoja, jotka ovat osa ulkonäköäni, eivätkä pomppaa kasvoiltani ensimmäisenä esille. Voin halutessani toki meikata kulmat tummemmiksi tai muuttaa meikillä niiden muotoa, mutta koska meikin saa pesemällä pois, se on ihan ok. Pienillä muutoksilla on itseasiassa ihan hauskakin välillä leikkiä.

Kävin noin 3 vuotta sitten Suvi Tiilikaisella ottamassa elämäni ensimmäisen microbladingin, ja en voinut uskoa kuinka paljon noista kulmista oli minulle iloa ja helpotusta arkeen. Silloin Monte oli vain reilu vuoden ikäinen, kävin kukkakoulua töiden ohella ja jokainen hetki oli aikataulutettu. Suvin tekemät kulmat todellakin helpottivat arkeani.

Viimeisen puolen vuoden aikana huomasin, että kulmista on jäljellä vain rippeet ja joudun enemmän ja enemmän meikkaamaan niihin lisää muotoa. Niinpä laitoin Suville viestiä ja asetuin kulmakarvajonoon. On nimittäin syynsä, miksi juuri Suvin aikoja jonotetaan.

Kuva ennen ja heti microblading käsittelyn jälkeen.

Suvi on mielestäni ehdottomasti ykkönen kulmien tekijänä Suomessa. Ohjaan aina asiakkaani hänen luokseen, jos alamme puhua kulmien pigmentoinnista. Suvi on meikkaaja, ja omaa siksi pettämättömän muototajun. Hän on persoonana todella tarkka, joten siksi näin ammattilaisenkin oli helppo uskaltautua huoletta Suvin osaavien käsien ja katseen alle.

Juuri muoto ja värin käyttö ovat mielestäni avainasemassa kulmien pigmetoinnissa. On tärkeää, että sävy on valittu oikein, ihonväriä ja hiusten sävyä ajatellen. Hiuksissa väri saattaa toki muuttua, mutta kokonaisuus toimii värillä kuin värillä kun se on ihon sävyyn oikea.

Se, että kulmien muoto sopii kasvojen muotoon, on myös tarkkaa työtä vaativa homma. Suvi tarkasteli minua kun puhuin, nostelin kulmia, rypistelin otsaa ja nauroin. Kaikki tuo vaikuttaa kulmakarvoihin. Mitä huikeaa ammattitaitoa tämä kaikki vaatiikaan, arvostus Suvia kohtaan kasvoi entisestään! On siis syy, miksi Suville kannattaa jonottaa.

Tässä kuvassa kulmani noin 4 päivää käsittelyn jälkeen. Minulla on meikki kasvoilla, mutta kulmissa ei mitään. Lopputulos on siisti ja huoliteltu. Nyt reilun viikon jälkeen väri on hieman vaaleampi, mistä tykkään ja muoto vieläkin pehmeämpi.

Tässä kuvassa kulmien laitoista taitaa olla noin viikko. Vieläkin kulmat siis täysin meikkaamattomat ja miten hyvin ne toimivatkaan ilman sen kummempaa laittamista.

Nyt kun voin jo meikata kulmakarvoja halutessani, kun iho on kokonaan parantunut, pidennän vain hieman kulmakarvan linjaa. Muuten annan kulmien melkeinpä vaan olla.

En voisi olla tyytyväisempi!! Kiitos ihana Suvi!

4 kommenttia

  1. Tiina kirjoitti:

    Vau miten upea lopputulos. Itselläni on kulmakarvoista rippeet enää jäljellä ja olen tuskastunut meikkailuun täällä Kajaanissa. Olen nähnyt microblading tuloksia missä muotoilu on ollut mielestäni huono ja tämän takia en ole pigmentointia edes ajatellut. Ilmeisesti osaavan tekijän käsissä kuitenkin tulos voisi olla todella näyttävä. Täytyy luultavasti käydä kokeilemassa jos microblading auttaisi myös minua. Yhdet sivut jo löysin tähän palveluun liittyen joten täytyypi kysyä lisää palvelusta https://www.beautyboost.fi/muut-esteettiset-hoidot

    • riiakoivisto kirjoitti:

      Kiitos! Kannattaa todellakin ottaa selvää ja valita oma tekijä tarkkaan, että se vastaa sellaista tulosta jota itselleen toivoo. Microblading on kyllä hyvin tehtynä todella arkea helpottava asia, jota voin lämpimästi suositella.

  2. Pia kirjoitti:

    Kyllä on kauniit, mutta luonnolliset kulmakarvat. Vakavasti harkitsen microbladingia,kun olen laiska 🙂
    Vielä pitää sulatella

    • riiakoivisto kirjoitti:

      Nämä ovat kyllä juuri ”laiskan” meikkaajan unelma, toki muutenkin elämää helpottava asia! Ja miten ihanaa on, kun aamulla kun herää, peilikuvalla on jo raamit kasvoilla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *