
Silmäsuihke pelastaa allergia-aikana
Kaupallinen yhteistyö: Aller VEX
Silmäsuihke pelastaa allergia-aikana!
Allergia-aika on monelle valitettavan tuttua jo nyt, vaikka kevät tuntuu olevan vasta aluillaan.Silmät vuotavat, nenä valuu ja olo on tukkoinen. Työssäni meikkaajana näen paljon herkkiä ja ärtyneitä silmiä, joiden meikkaaminen tuntuu rasittavan niitä entistäkin enemmän.

Silloin kun silmät ovat erityisen arat ja allergia-aika pahimmillaan, kehotan unohtamaan silmien meikkaamisen hetkeksi ja panostamaan niiden hyvinvointiin. On hyvä antaa silmille hetki aikaa rauhoittua, ja keskittyä meikissä ihoon ja huuliin. Kun huomion kiinnittää vaikka upeasti punattuun suuhun, ei kukaan muu huomaa ärtyneitä silmiä.
Siitepöly tuo silmiin tunteen, kuin niissä olisi hiekkaa. Silmät ovat kuivat ja kutisevat. Ärtyneet silmät tuntuvat koko olemuksessa, ainakin minulla.
Itse jotenkin jännitän aina silmätippojen laittamista ja pyydän apua puolisolta niiden tiputtamiseen. Se on ehkä syy, miksi en kovinkaan usein käytä silmätippoja, en edes silmien kostuttamiseen. Vaikka meikkaan silmiäni päivittäin, on piilolinssien laittaminen silmiin ja silmätippojen käyttö ollut minulle aina haastavaa. Siksi AllerVEX silmäsuihke on todellinen pelastus herkkä silmäiselle, sillä se suihkutetaan suoraan suljettujen silmien päälle! Silmäsuihke on allergia-ajan todellinen pelastaja!
Silmäsuihke lievittää silmien ärsytystä ja hillistee punoitusta, se antaa silmille kosteutta ja virkistää välittömästi. Suihketta voi käyttää jopa 3-4 kertaa päivässä suljettujen silmien päälle, 3-4 päivän ajan.
Silmäsuihke toimii jo ensimmäisellä käyttökerralla ja tuote tehoaa jo silloin, mutta parhain ja pitkäaikaisin teho saadaan 3-4 krt päivässä kuurina käytettynä.

Siitepöly ja siitä Ärtyyntyneet silmät – mitkä asiat koen auttavan minua?
- En meikkaa silmiä vaan annan niiden rauhoittua kunnes pahin ärsytys on ohi
- Huuhtelen silmiä viileällä vedellä muutaman kerran päivässä
- Käytän silmäsuihketta 3-4 kertaa päivässä
- Suosin tuoksutonta silmänympärysvoidetta
- Uusin ripsivärin säännöllisin väliajoin ja jos silmissäni on ollut tulehdus, heitän vanhan maskaran suoraan roskikseen
- Suojaan silmäni aurinkolaseilla
- Vaihdan tyynyliinan puhtaaseen parin päivän välien
- Huuhtelen hiukset joka ilta, ettei siitepöly kulje hiusten mukana sänkyyn
- Vaihdan vaatteet kotiin tullessani
Tabletittien sisältämä perilla tukee elimistön luonnollista puolustuskykyä, ja D3-vitamiini vahvistaa kehoa. Ravintolisää otetaan tarvittaessa 1 kerran päivässä aterian yhteydessä. Se ei korvaa monipuolista ruokavaliota, vaan on suositeltava lisä, jos haluaa vahvistaa kehon omaa puolustusmekanismia.

Meillä on perheessä muitakin siitepölyallergikkoja ja koen että silmäsuihke on tullut meillä isoksi avuksi. Suihke sopii käytettäväksi sekä aikuisille, että yli 6-vuotiaille lapsille jos oireiden syy on selkeä. Silmäsuihke auttaa myös eläinpölyn tuomaan ärsytykseen.
Onko AllerVEX tuotteet jo sinulle tuttuja?
Voidemainen luomiväri – pitkäkestoisen silmämeikin salaisuus
*Sisältää mainoslinkkejä
Voidemainen luomiväri – pitkäkestoisen silmämeikin salaisuus!
Minulta usein kysytään miksi käytän aina voidemaisen luomivärin silmämeikin pohjalla. Vastaus on aina sama; se antaa silmämeikille intensiivisen sävyn ja takaa kestävän silmämeikin. Käytän voidemaista tuotetta primerin sijaan, eli korvaan sillä lähes poikkeuksetta silmämeikin pohjustustuotteen.
Nykyään voidemaisia tuotteita on saatavilla monella sarjalla, mutta näin ei todellakaan ole aina ollut. Olen vuosien varrella metsästänyt toimivia tuotteita ja sävyjä kissojen ja koirien kanssa, mutta nykyään tilanne on toinen. Lähes jokaisen sarjan valikoimista löytyy voidemainen luomiväri.
Vuosien työn tuloksena löydetyt suosikit ovat pysyneet tähän päivään asti, mutta uusia tuttavuuksia löytyy jatkuvasti.

Uusin tuttavuuteni on L´Oréal Paris Age Perfect Cream Eyeshadow. Sävy 04 Timeless Taupe on hyvin lähellä MAC Longwear Paintpots sävyä Groundwork, joka on varmaan ollut eniten käyttämäni tuote ikinä! Nämä kaksi sävyä sopivat melkein minkä tahansa värisen puuterimaisen luomivärinvärin alla käytettäviksi, ne ovat niin neutraaleja ja mukautuvat moneen ihon väriin. nämä sävyt ne toimivat niin vaaleamman kuin tummemman smokey eyes -silmämeikin pohjana.
Edullinen markettiversio ei kalpene laadussa arvokkaammalle sävysisarelleen, sillä tuotteessa on valtavan hyvä pigmentti ja helposti työstettävä laatu. Myös sininen sävy 03 Celestial Blue hurmasi minut! Täydellinen taivaansininen vivahde, joka sopii täydellisesti hentojen pastellisävyjen pohjalle, tai tummemman sinisen, luumun, harmaan tai vaikka ruskean kanssa yhdistettynä.
Suositko sinä mieluummin luomivärin pohjustusvoidetta vai voidemaista luomiväriä?


0