Hae
Riia Koivisto

7v synttärit ja ihanat tarjoilut

7v synttärit ja ihanat tarjoilut!

Sea täytti 7v ja me järjestettiin tietty hänelle kunnon synttäri juhlat. Heinäkuu on juhlinnan kannalta aina hieman haastava, kun monet lomailevat silloin, mutta tällä kertaa meillä kävi kivasti vieraita. 7v synttärit ja tarjoilut – hyvin me vedettiin tämäkin setti!

Sea toivoi heppa -ja yksisarviskakkua. Tapana on ollut, että Svante ja Sea katsovat kuvia ja sitten juhlan sankari esittää toiveensa kakkujen ulkonäön suhteen. Tämän jälkeen Svante tekee parhaansa kakkujen eteen.

Mammalta toivottiin jotain muuta kakkua, karkki lajitelmia ja sateenkaari donitseja. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun meillä oli juhlapöydässä karkkia tosi paljon. Meillä lapset saavat karkkia hyvin pieniä määriä ja Monte ei ( onneksi ) tykkää muista kun vaahtokarkeista. Olen ollut aika tarkka mutsi karkin syönnissä ja se on selkeästi kantanut hedelmää.

Nyt Sea halusi ensimmäistä kertaa kunnolla karkkia pöytään, ja päätettiin että kokeillaan. Ihan hyvin meni, karkkia jäi valtavasti vaikka kaikille varmasti herkut maistuivatkin.

Juhlat olivat ihanat. Sää aurinkoinen tai itseasiassa todella kuuma. Juhlien loppu mainingeissa lapset uivat meidän pihalla uima-altaassa ja nauttivat valtavasti.

Väsyneitä olimme koko jengi juhlien jälkeen. Mutta kyllä sitä tulee vaan iloiseksi siitä, että nyt voi jo järjestää juhlia puutarhassa ja tavata ystäviä, kummeja ja sukulaisia.

Tätä on odotettu ja kaivattu. Ja onhan se jotenkin niin ihmeellistä, että omat lapset todellakin kasvaa!

Onnea ihanin Sea, 7v! Rakastamme sinua valtavasti!

 

5v synttärit puutarhassa

6v synttärit ja helppoja tarjoiluja lastenjuhliin

5v synttärit puutarhassa

Meillä juhlittiin Monten 5v synttäreitä sunnuntaina puutarhassa. On onni, että molemmat lapset ovat syntyneet kesällä, sillä tykkäämme järjestää juhlat omassa pihassa. Etenkin nyt vielä korona-aikana, oli jälleen mahtavaa että sää suosi, ja saimme kutsua ison joukon ystäviä, kummeja ja sukulaisia porrastetusti pihalle juhlimaan Montea.

Täytyy sanoa että meillä vanhemmilla taitaa olla patoutunut tarve jo juhlien järjestämiseen, sillä heittämällä vieraita tuli näihin pienen miehen juhliin noin 50 henkeä. Aikataulu oli liukuva sen jälkeen, kun isovanhemmat olivat käyneet. En ollut nähnyt omaa äitiäni ja isääni pitkään aikaan, joten istuin rauhassa heidän kanssaan ja juttelin. Oli ihanaa.

Teimme kaikki muut tarjoilut Svanten kanssa itse, paitsi ”kaikettoman kakun”, jonka tilasin Seaa, Sean kummia Reijaa, mummia ja minua varten. Mummille tilasin vielä erilliset leivokset varmuuden vuoksi.  Huhtikuussa meidän piti juhlia isäni 80v syntymäpäiviä ja olin silloin tilannut leivoksia Bake me happy -kotileipomosta Vantaalta, mutta jouduimme perumaan juhlinnan ja leivokset koronakaranteenimme vuoksi.

Lupasin silloin leipomolle, että teen tilauksen heti, kun voimme taas juhlia, ja nyt oli se hetki. Annoin vapaat kädet ammattilaiselle kakun ja leivosten suhteen, kunhan ne olivat maidottomia, munattomia, gluteenittomia ja pähkinättömiä. Voin sanoa, etten ollut koskaan maistanut yhtä hyvää kakkua. Samaa sanoivat muut. Siispä lämmin suositus tälle  mahtavalle pienelle yritykselle!

Monten toiveiden mukaan Svante teki Ninjago ja Spiderman kakut juhlapöytään. Kakuista tuli kieltämättä super hienot ja päivänsankari oli onnellinen.

Minä menen juhlatarjoiluissa nykyään helpoimman kautta, ja tein jo aiemmin hyväksi havaitun kulhokakun sekä marenki-kerma-mansikka kakun juhliin. Voin suositella näitä ohjeita, sillä molemmat ovat helppoja ja nopeita tehdä, ja niin hyvän makuisia.

Karkkia, sipsejä, tikkareita ja keksejä laitoin esille myös. Onneksi meidän lapset eivät ole kovia karkin syöjiä, mutta kyllähän nämä herkut ilahduttivat nyt niin pieniä kuin isompiakin juhlijoita!

Koska sukulaiset ajoivat Heinolasta ja Tammisaaresta meille Espooseen, halusimme laittaa tarjolle myös vähän suolaista ruokaa. Tapas -tyyppiset herkut oli helppo laittaa tarjolle ja lisätä pöytään sitä mukaa kun joku loppui.

Tein pari pellillistä pitsaa, joka teki myös hyvin kauppansa niin lapsille kuin aikuisille.

Juhlat olivat ihanat! Oli mahtavaa nähdä ihmisiä. Miten valtava ikävä kaikkia läheisiä onkaan ollut. Lapsilla oli hyvä fiilis ja koska sää suosi, pihaleikit olivat käynnissä koko päivän. Monte oli ylpeä juhlistaan ja nukahti varmaan parissa minuutissa juhlahumun jälkeen.

Me vanhemmat ja isosisko Sea saamme olla onnellisia, että meillä on toisemme, ja näin mahtavia ihmisiä ympärillä! Oli ihanaa juhlia yhdessä Montea!

 

Lue myös tämä:

6v synttärit ja helppoja tarjoiluja lastenjuhliin