Hae
Riia Koivisto
Kaupallinen yhteistyö

Hiustenhoidon A-B-C + Alekoodi

Kaupallinen yhteistyö: Cocopanda

Hiustenhoidon A-B-C

Hiukset ovat kruunumme, joista kannattaa pitää hyvää huolta. Hiusten kuntoon vaikuttaa oikeastaan kaikki. Jos on ollut paljon kipeänä, se näkyy vähän myöhemmin hiuksissa. Aurinko kuivattaa latvoja, pakkanen taas tuo mukanaan kuivuuden ja sähköistää hiuksia. Perus hiustenhoitoon voi ja kannattaa lisätä tarpeen mukaan tuotteita, silloin tällöin käytettäväksi tai osaksi jatkuvaa hoitorutiinia.

Pese – syväpuhdista – hoida

Hiustenhoidon A-B-C – perus hoitoa, johon luen itse sampoon, syvä puhdistavan sampoon ja hoitoaineen. Pesu omalle hiustyypille sopivalla sampoolla on tietysti kaiken perusta. Huomio että hiustesi kunto muuttuu, kuten ihonkin, joten tuotteitta kannattaa välillä vaihdella. Jos hiuksissasi on käsittelyitä, kuten väri, raidat tai vaikka permanentti, valitse tuotteet niiden mukaan.

Jotta hiukset eivät latistu, käytä oikea määrä sampoota. Noin kahden euron kolikon kokoinen määrä on riittävä pitkälle tukalle, lyhyelle riittää vähemmänkin. Pese hiuspohja huolellisesti, hiukset peseytyvät siinä samalla.

Wella Professionals Fusion Care Shampoo ja Wella Professionals Fusion Care Conditioner korjaavat, hoitavat ja ravitsevat katkeilevia ja rasittuneita hiuksia.

Kosteuttavat shampoot ja hoitoaineet ovat useimmille hiustyypeille varma valinta. Cocopandan verkkokaupasta löytyy myös näitä isoja pullokokoja! Lanza Healing Moisture Tamanu Cream Shampoo ja Lanza Healing Moisture Kukui Nut Conditioner ovat suhteessa super edulliset ja ah, niin mielettömän laadukkaat tuotteet!

 

Suosittelen syväpuhdistavaa sampoota kerran viikossa käytettäväksi. Ohjeistan usein asiakkaitani ottamaan syväpuhdistavalle tuotteelle saman käyttöpäivän, jotta siitä tulee osa hiustenhoitorutiinia. Itselläni syväpuhdistuspäivä on maanantai. Aloitan viikon niin, että syväpuhdistan hiukset, sitten pesen normaalilla sampoolla tukan ja lopuksi käytän pois huuhdeltavan hoitoaineen. Oikein odotan että saan tehdä tämän kolmen tuotteen rutiinin tukalleni, koska hiuksista tulee niin ihanan puhtaat ja ilmavan tuntuiset. On ihana aloittaa viikko niin.

Shu Uemura Art Of Hair Deep Cleanser Delicate Comfort Shampoo syväpuhdistava shampoo on kuivalle ja herkälle hiuspohjalle loistava tuote. Lanza Healing ColorCare Clarifying Shampoo on syväpuhdistava tuote värihiuksille, joka pitää värin kiillon ja hehkun kuosissa.

Hiusnaamio kannattaa ottaa mukaan hoitorutiiniin, koska sen avulla saat kutreihisi lisää kosteutta, rakennepaikkausta tai minkälaisen tuotteen sitten valitsetkin. Levitä naamio pituuksiin ja latvoihin, tyven voi jättää ilman, ettei tukasta tule raskasta. Naamiota voi käyttää pesun jälkeen sellaisenaan, tai jatkaa hoitoa sen jälkeen vielä tavallisella hoitoaineella. Tällä käyttötavalla saat kutreihin vielä extrana kiiltoa.

Metallia hiuksissa?

Hiuksiin saattaa kertyä metallia, ihan vaan vedestä. Metallia voi kertyä sekä käsiteltyihin että käsittelemättömiin hiuksiin. Jos hiukset ovat hyvin huokoiset, metalli kasautuu tukkaan helposti. Hennot hiukset ovat myös alttiita metallille.

Mistä tietää onko hiuksissa metallia? Hiukset tuntuvat kovalta, tuoksuvat tunkkaisilta ja takkuuntuvat helposti. Väri saattaa olla samea, kellertävä tai jopa vihertää. Hiusten kiilto katoaa ja kutrit ovat sameat, väri ei tule parhaiten oikeuksiinsa.

Miten poistaa metalli hiuksista? Syväpuhdistava sampoo on hyvä alku, mutta ei välttämättä auta, jos hiuksiin on kertynyt kunnolla metallia. Tähän on nykyään onneksi olemassa omia tuotteita, jotka toimivat kotihoidossakin aivan älyttömän hyvin.

L’Oréal Professionnel Série Expert Metal DX Shampoo ja L’Oréal Professionnel Série Expert Metal DX Mask ovat super apulaiset poistamaan metallia hiuksista. Pesun jälkeen hiukset ovat  kirkkaammat ja syväpuhdistetut, naamio suojaa ja vahvistaa hiuksia.

Jos epäilet metallia hiuksissasi, ei ole mitään haittaa ottaa hiustenhoidon A-B-C rutiiniin mukaan tällaisia tuotteita. Voit ottaa normaalin sampoon ja hoitoaineen rinnalle metallia poistavat tuotteet ja käyttää niitä joko jatkuvasti tai tarpeen mukaan, esim muutaman kerran viikossa.

Pyyhekuivaus ja kosteutus

Kun hiukset on pesty ja hoidettu, suosittelen lisäämään rutiiniin vielä jätettävän hoitoaineen tai hiusöljyn, hiuslaadusta riippuen. Voin melkein taata, että huomaat muutamassa viikossa eron aiempaan tukan kuntoon, jos et ole aiemmin käyttänyt hiuksiin jätettäviä hoitotuotteita.

L’Oréal Professionnel Série Expert Vitamino 10-In-1 Leave-In sopii erinomaisesti värjätyille hiuksille tuomaan kosteutta ja kiiltoa kutreille. Tuote antaa pitoa, estää tukan haurastumista ja katkeilua. Aivan super! Wella SP Luxe Oil Essence Keratin Boost on suihkutettava hiusöljy, maailman kätevin! Öljy sopii hennoille ja hauraille hiuksille, mutta on mielestäni erinomainen myös pörröiselle tukalle.

Minun  hiustenhoidon A-B-C rytmiin kuuluu aina ehdottomasti hoitosuihke, ilman en kertakaikkiaan pärjää. Tämän jälkeen laitan tukkaan volyymia tuovan suihkeen tyveen ja latvaan suihkaisen lämpösuojan. Muistuttelen aina asiakkaitakin, että myös fööni on lämpölaite, joten ihan perus kuivattelunkin kanssa kannattaa suosia aina lämpösuojaa.

Schwarzkopf Professional Fibre Clinix Vibrancy Heat Protection Mist on mahtava tuote rullien alle, föönauksen tukeksi tai rautojen kanssa käytettäväksi. Wella Professionals Eimi Thermal Image Heat Protection Spray ravitsee ja korjaa hiusta, sen lisäksi että se suojaa jopa 220c lämmöltä.

Suosittelen harkitsemaan jatkuvaa lämpölaitteiden käyttöä tarkkaan, eli kestääkö kutrisi joka päivä kihartamisen tai suoristamisen kuumalla raudalla, vai voisiko lopputuloksen saavuttaa ilman lämpölaitteita? Kuumuus rasittaa hiuksia, ja joka päivä ei mielestäni ole tarvetta altistaa tukkaa kuumuudelle.

Hiuspohjan ongelmat ja hiustenlähtö

Mitä tehdä kun tukkaa lähtee enemmän kun pitäisi? Mikä on normaalia hiustenlähtöä, milloin pitäisi huolestua?

Hiustenlähtöön voi vaikuttaa hormonaaliset tekijät, kilpirauhasen vajaa -tai liikatoiminta, raudan puute, lääkkeet, stressi, raskaus yms yms. Jos hiustenlähtö jatkuu pitkään ja on runsasta, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. Kannattaa myös kysyä kampaajalta mielipidettä asiasta.

Nioxin System 3 Loyalty Kit on aivan huikea apu hiusten lähtöön. En voi olla hehkuttamatta tätä settiä, niin monen asiakkaani kutrit, ja myös omani, on tämä tuotesarja pelastanut. Pakkaus sisältää kolme tuotetta, sampoon, hoitoaineen ja päänahan hoitonesteen. Näitä tuotteita tulee käyttää kuurina tai jatkuvasti, jotta tuloksia on mahdollista saavuttaa.Tuotteet nopeuttavat hiustenkasvua ja pitävät hiuspohjan kuosissa.

Jos hiuspohja on kuiva ja kutiseva, kannattaa lisätä hiustenhoidon A-B-C hoitorutiiniin tarpeen mukaan hoitoneste, joka tasapainottaa ja kosteuttaa päänahkaa. System Professional Balance Lotion rauhoittaa ja suojaa herkkää hipiää.

Hyvät työvälineet

Millainen on hyvä hiusharja? Sellainen joka sopii hiuslaadullesi, ei sähköistä, jolla on helppo taltuttaa takut ja joka tuntuu tukallesi hyvältä.

Tärkeää on myös se, että harjasta pitää hyvää huolta. Ota joka käytön jälkeen karvat harjasta pois, nöin vältyt siltä, että harja näyttää nopeasti karvapallolta. On helpompi pitää hyvä harja kunnossa jatkuvalla huolenpidolla. Ota siis harjan huolto osaksi hiustenhoidon A-B-C rutiinia.

Björn Axén Gentle Detangling Brush For Fine Hair selvitysharja on aivan paras! ghd Ceramic Vented Radial Brush Size 3 pyöröharjalla saa mahtavan tyvikohotuksen ja volyymia tukkaan. ghd Mini Paddle Brush Limited Edition on super söpö ja kätevä harja mukaan matkalle ja käsilaukkuun. 

Harjat ja muut välineet voi pestä sampoolla ja laittaa kuivumaan harjakset alaspäin. Lakka ja kuivashampoot etenkin kertyvät helposti harjaksiin, joten harjan pesu kerran viikossa olisi ideaalia.

Bonus!

Voit hyödyntää Cocopandan alekoodeja linkkien kautta. Klikkaamalla linkkiä, alekoodi lisätään ostoskoriin automaattisesti ja se odottaa siellä valmiina sillä aikaa kun täytät ostoskoriasi. Alekoodi pysyy ostoskorissa jättäisit ostostapahtuman kesken, kunhan käyttää samaa laitetta ja samaa selainta, kun palaat jatkamaan ostosten tekemistä myöhemmin esimerkiksi seuraavana päivänä, kunhan koodi on vielä voimassa.

Saat 20 % alennusta yli 79€ tilauksista. Koodi on voimassa 25.-27.10.  Alennus ei koske jo alennettuja tai dynaamisesti hinnoiteltuja tuotteita. 1 koodi/asiakas. Alekoodin voi hyödyntää klikkaamalla tätä linkkiä

 

Hentojen hiusten vinkkejä ja tuotesuosituksia ja ALEKOODI

 

 

Kulmien microblading vahvistus

*Sisältää mainoslinkkejä

Kulmien microblading vahvistus

#palvelusaatu

Olen käynyt Suvi Tiilikaisella laittamassa kulmani kuosiin jo neljä kertaa. Kun kerran ottaa microbladingin kulmakarvoihin ja pitää säännöllisesti huolta niistä, pysyvät kulmat kuosissa pitkään. Edellisestä kerrasta on nyt noin 1,5 vuotta ja nyt oli täydellinen aika vahvistaa vähän kulmia.

Pieni mutta merkittävä muutos oli tapahtunut kulmakarvoissani viime kerrasta, nimittäin minulla oli selvästi enemmän karvoja kuin aiemmin. Suvi huomasi eron heti ja kerroinkin, että olen nyt noin 1,5v ajan käyttänyt M2 Beuate kulmakarvaseerumia, jonka avulla olen saanut kulmani tuuheammiksi. Jes!

Tässä kulmat luonnontilassa muutama viikko ennen Suvin käsittelyä. Kuva otettu heti kasvohoidon jälkeen.

Luonnolliset kulmat

Oma toiveeni on aina sama, haluan tosi luonnolliset kulmat.

Suvin tyyli on juuri oikea minulle, hän taitaa kulmien kolmiulotteisuuden, oikean muodon, värin valinnan ja ymmärtää tyylini. Vielä enemmän kuin meikissä, pidän näitä taitoja microbladingin tekijässä suuressa arvossa, nämä kulmat kun eivät lähde pesussa pois.

Suvi tekee kulmat asiakkaan toiveiden mukaan, mutta ehdottaa tietysti mikä hänen mielestään on paras kulmakarva tyyli asiakkaalle. Tässä kohtaa kannattaa todellakin luottaa ammattilaiseen. Tiedän, että minun kulmien microblading vahvistus on varmaankin sieltä kaikkein luonnollisimmasta päästä, ja tämä siksi, että haluan myös meikata kulmiani eikä tarkoitukseni ole pärjätä vain vahvistuksilla.

Kun menen Suville, istun luottavaisena penkkiin ja annan hänen tehdä päätökset. Luotto Suviin on 100%. En ota kantaa värin valintaan tai muuhun, koska tiedän että hänellä on paras tieto niihin asioihin. Ymmärrän myös, että microblading värien sekoitus on jotain aivan muuta kuin meikkivärien sekoittelu, siksikin annan hänen päättää.

Pari viikkoa odottelua

Kun kulmien microblading vahvistus on tehty, alkaa niiden hoitaminen ja lopputuloksen odottelu.

Ensimmäiseen vuorokauteen kulmia ei saa huuhdella vedellä, viikon verran veden lotraamista kannattaa välttää. Kasvojen puhdistuksessa kierrän kulmat, eli poistan silmämeikin, sitten kasvomeikin vanulapuilla tai kasvoliinalla, ja lopuksi huuhtelen kasvot. Painelen kulmat kevyesti, enkä pyyhi tai hankaa pyyhkeellä.

Kuten kuvista näkyy, joka päivä kulmat vaalenevat ja alkavat näyttää luonnollisilta omilta kulmakarvoilta.

Pari viikkoa menee, että kulmat ovat parantuneet ja väri tasoittunut. Tiesin heti, että lopputuloksesta tulee super hyvä, mutta silti ilahdun joka päivä kun huomaan värin muuttuvan luonnollisemmaksi ja pehmeämmäksi.

Päivä 13. Väri on tasaantunut, pehmentynyt ja kulmat parantuneet. 

Kiitos taas Suvi! Olen super tyytyväinen.

Suosittelen asiakkaille aina Suvia microbladingin tekijäksi ja kerron myös, että on kyllä syy miksi hänelle aikoja pitää usein jonottaa hetken aikaa. Parhaalle tekijälle haluvat kaikki, eikä syyttä! Suosittelen odottamaan maltilla että saa aikansa Suville, koska onnistunut lopputulos palvelee asiakasta useamman vuoden ajan.

 

Kulmien microblading by Suvi Tiilikainen