Hae
Riia Koivisto

Kesäloman kohokohdat

Kesäloman kohokohdat – millainen loma on ollut ja täyttikö se odotukset?

Kesäloma alkaa lähennellä loppuaan ja pää alkaa jo pikkuhiljaa siirtyä työmodelle. Huomaan herääväni aamulla tunteeseen, että kohta pitääkin laittaa herätyskello päälle, muistuttaa aamun rutiineista ja ehtiä aikataulussa töihin.

Kesässä on ollut paljon hyvää, mutta se on ollut myös rankka. Olen viettänyt kohta neljän viikon lomastani kolme viikkoa yksin lasten kanssa, lukuunottamatta viikonloppuja. Välillä on riidelty ja kinasteltu lasten kanssa, mutta kesäloman kohokohdat saa huonot päivät unohtumaan. Ilman sen kummempia suunnitelmia meillä on mennyt tosi kivasti, ei olla matkusteltu, mutta paljon ollaan ehditty tekemään.

Päiväretkiä

Päiväretket ovat olleet lomamme ykkösjuttuja.

Rush tranpoliinipuisto oli aivan huippu! Siitä lapset puhuvat edelleen ja sinne halutaan toisenkin kerran. Se on selkeästi ollut tämän kesäloman kohokohta lapsille.

Ostin meille 1,5,h hyppyajan, joka oli Sealle täydellinen, mutta Montelle siinä oli puoli tuntia liikaa. Lapset eivät osaa säästellä voimiaan ja katsoa kellosta aikaa, eikä ajatella että välillä voisi vähän ottaa happea välissä. Molemmat hyppivät ensimmäisestä minuutista alkaen täysillä ja olivat aivan poikki kun aika loppui.

Onneksi opin heti loman alusta alkaen pakkaamaan eväät mukaan päivä reissuille, ettei kaikkea tarvinut ostaa paikanpäältä. Se on meinaan pitkä penni, kun kolme syö kaikkien muiden kulujen päälle vielä paikan päällä.

Rush -reissun kruunasi käynti Halvan tehtaanmyymälässä. Muistin paikan siitä, että aikoinaan sen viereisessä talossa oli studio, jossa olin tosi usein kuvauksissa. Studiota ei enää siellä ole, mutta Halvan myymälä kyllä. Lapset olivat innoissaan, kun karkkeja sai vähän maistella kassalla ja myyjä kertoi mikä karkki voisi olla hyvää. Ostimme karkit Sean synttäreille ja tyypit olivat intoa täynnä kun saivat itse valita makeiset.

Allas Sea Pool on ollut meidän lämpimien kesäpäivien uimapaikka. Lasten allas on Altaalla 70 cm syvä, ja se on täydellinen meidän molemmille lapsille. Sea toki haluaisi käydä myös isossa altaassa uimassa, mutta riippuen millaisessa seurassa olemme Altaalla olleet, niin sen mukaan hän on pystynyt aikuisen kanssa siellä käymään.

Ruisrock

Ruisrock viikonloppu oli mun omaa aikaa! Oli kyllä aivan paras ratkaisu lähteä ystävien kanssa festareille. Juuri siinä kohtaa lomaa olin aika poikki olemaan yksin lasten kanssa koko ajan. Nautin aivan valtavasti siitä, ettei tarvinut kun hoitaa itsensä ja omat tavarat paikalle, mennä omien aikataulujen mukaan ja nähdä ystäviä spontaanisti.

Kävimme syömässä Kakolan Ruusussa, joka oli aivan ihana. Nautin Turussa musiikista, juomasta, seurasta, hotellielämästä ja ihan kaikesta. Jopa siitä, että sain meikata rauhassa, tehdä kaksi ihanaa festarilookkia ja höpötellä samaan aikaan ystäväni kanssa ilman kiirettä.

Koko perhe yhdessä

Lapset odottivat koko perheen yhteisiä tekemisiä jatkuvasti ja ikävöivät pappaa, vaikka Svante olikin yöt kotona kuvausten välissä.

Varasin meille Sean synttäreiden kunniaksi hotellihuoneen Clarionista. Se oli yllätys lapsille ja riemu oli mieletön kun kerroimme tulevasta minilomasta hotellissa. Aiempina vuosina olimme olleet Lilla Robertsissa, mutta koska Clarionissa on uima-allas, valitsimme tällä kertaa sen.

Meillä oli kaksi kahden hengen huonetta väliovella, ja ratkaisu oli aivan paras! Lapset saivat ”oman huoneen” ja meillä oli oma. Vaikka ovi oli välissä auki, etenkin Sealla oli tunne, että ovat jo niin isoja, että saivat olla ihan omassa rauhassa.

Kävimme pizzalla Via Tribunalissa  ja uimme, uimme ja uimme.

Seuraavana päivänä Svante keksi meille vielä päiväretkikohteen ja suuntasimme Heurekaan. Heureka ei oluksi kiinnostanut minua lainakaan, mutta Svante vakuutti että paikka on varmasti hyvä. 6v ja 8v lapset olivat innoissaan oikeastaan kaikesta. Vietimme Heurekassa melkeinkolme tuntia ja lapset olivat todella fiiliksissä. Koimme kaikki myös Heurekan visuaalisen -ja äänimaailman todella upeaksi kokemukseksi.

Hinta tuntui melko korkealta koko perheen tekemiseltä, mutta jos oikein ymmärsin, Museokortti kävisi maksuvälineeksi myös sinne. Ensi vuodeksi aion kyllä ostaa Museokortit meille perheen aikuisille.

Kahdestaan

Paras päätös oli viettää yhteinen vuorokauden mittainen staycation Svanten kanssa kahdestaan. Meillä molemmilla tulee olemaan todella kiireinen syksy, joten parisuhteelle on hyvä pyhittää myös omaa aikaa.

Sain Clarionista majoituksen yhteistyön puitteissa #wildwildclarion huoneeseen, joka oli aivan huikea! Voin suositella huonetta kaupunkilomakohteeksi, polttareihin tai vaikka yllättyslahjaksi kenelle vaan. Villi ja moderni sisustus, kasettisoitin ja hyvää musaa, upeat näkymät ja tietysti muut hotellin palvelut kruunaavat kokonaisuuden.

Olin ostanut Svantelle joululahjaksi lahjakortin Ravintola Farougeen, ja nyt oli vihdoinkin aika lunastaa lahja. Svante on ollut itse aikoinaan ollut Farougessa kokkina, ja odotimme ruokailua tässä kaupungin yhdessä parhaista ravintoloista todella paljon.

Svante otettiin vastaan kuin yksi perheenjäsenistä, vaikka hän ei ole ollut ravintolassa töissä yli kahteenkymmeneen vuoteen. Henkilökunta oli kaikki Svantelle tuttuja, saimme maailman parasta palvelua ( kuten kyseisessä ravintolassa aina ), täydellistä ruokaa ja bonuksena esittelyn keittiössä ja kaikissa Farougen tiloissa. Tämä ravintolailta oli kyllä yksi lomamme kohokohdista.

Lomaa on nyt jäljellä enää muutama päivä. On kiva palata töihin. On aika kivaa että alkaa syksy. Kesä oli hyvä, loma tuli tarpeeseen ja on aika aloittaa taas arki!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.