Hae
Riia Koivisto

Miniloma Helsingissä

Minulla on tänä kesänä yhtäjaksoisesti vain viikon loma. Tämä koronakevät on ollut yrittäjän töiden kannalta sen verran erikoinen, että päätin pitää vain tämän yhden viikon loman ja muutamia satunnaisia yksittäisiä lomapäiviä.

Mieheni on kiinni pitkässä leffassa, eli minun työpäivinä meillä on ollut lastenhoitaja ja nyt tämän viimeisen viikon olen lasten kanssa kolmistaan lomalla. Leffahommissa kesät ovat yleensä aina työntäyteiset, eli olen tottunut että mies on kesät töissä, joten tämä ole mitenkään poikkeuksellista meille.

Nyt Svantella oli perjantai ja maanantai vapaana ja päätin yllättää lapset ja miehen varaamalla meille pienen kaupunkiloman Helsinkiin. Vielä 2 vuotta sitten asuimme Helsingissä niin vanhat himahoodit houkuttelevat meitä aina.

Sain asiakkaaltani hyvän vinkin soittaa ja varata Hotelli Lilla Robertsista Perhe Lux huoneen. Tämä kahden makuuhuoneen huoneisto oli meille aivan täydellinen, sillä lapset menevät nukkumaan jo yhdeksän aikaan ja me saimme katsoa telkkaria rauhassa toisessa makkarissa. Molemmissa makuuhuoneissa oli iso sänky ja omat telkkarit. Iso kylpyhuone ja kylpyamme tekivät lapsiin todellakin vaikutuksen.

Päästiin hotelliin jo ennen kahta ja saimme samantien varattua late checkoutin seuraavalle päivälle kolmeksi. Ihan mahtava vuorokausi loma siis!

Sunnuntaina kirjauduimme hotellille ja lähdimme melkein samantien Allas Sea Poolille uimaan. Lapset olivat aivan innoissaan tästä yllätyksestä.

Uimisen jälkeen menimme sushille lasten toiveiden mukaisesti. Sieltä kävelimme Espan puistoon, jossa Sea lumoutui katusoittajan musiikista. Hän kuunteli ainakin kolme kappaletta täysin nauliintuneena ja sillä aikaa Svante ja Monte pelasivat nurmikolla palloa. Ruokakaupan kautta siirryimme takaisin hotellille iltapalalle ja lapset nukahti kahdestaan hotellin isoon sänkyyn. Uni maistui hyvin, vaikka molempia vähän jännitti nukkuminen muualla kun kotona. Ollaan reissattu aika paljon, mutta oma sänky on aina se mitä lapset kaipaa kotoa.

Maanantai aamuna kävimme nauttimassa hotelli aamiaisesta, sen jälkeen lapset päättivät mennä vaahtokylpyyn ja sitten suuntasimme Sean kanssa vähän kaupungille shoppailemaan. Pojat lähtivät siksi aikaa puistoon.

Stockkalta haimme lounasta hotellille ja syömisen jälkeen viimeisenä yllätyksenä lähdimme vielä Uimastadionille uimaan. Minulle Stadikka on yksi Helsngin helmistä, olen käynyt siellä uimassa aivan älyttömästi ennen lapsia. Rakastan tuota paikkaa ja selkeästi lapset myös.

Saimme uskomattoman ihanat säät ja onnelliset lapset. Minityyppien kanssa omat hermot ovat välillä kyllä koetuksella, ja en voi väittää ettenkö olisi ollut poikki kun saavuimme kotiin.

Jo kotimatkalla Helsingistä Espooseen lapset kysyivät jos voimme tehdä toisen hotelliloman joskus. Aina ei siis tarvitse matkustaa kauas kun lähelläkin voi tehdä kaikkea kivaa.

Ensi viikolla alkaakin sitten arki! Ihanaa sekin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *