Hae
Riia Koivisto
Kaupallinen yhteistyö

Silmälasien valinta ja meikkivinkkejä lasien käyttäjille

Kaupallinen yhteistyö: Trendoptic
*Sisältää mainoslinkkejä

Silmälasien valinta ja meikkivinkkejä lasien käyttäjille!

Näköni on muuttunut viimeisten kahden vuoden aikana monta kertaa. Olen ilmeisesti nyt ”siinä iässä”.. Joten uusien silmälasien valinta oli edessä!

Siksi käyn optikolla ja silmälääkärillä säännöllisesti tarkastuttamassa näköni. Silmät ovat minulle avain työni tekemiseen, joten pidän erityisen tärkeänä, että näen hyvin ja silmälasini ovat ajantasalla. Kaukonäköni on todella hyvä, mutta lähinäköni on heikentynyt niin, että en enää pärjää ilman laseja. Lapseni ojentavat minulle silmälasit heti aamulla herättyäni, ja se on mielestäni varsin liikuttava ele.

silmälasien valinta

Vaihdan laseja säännöllisesti myös, koska tykkään leikitellä erilaisilla pokilla ja koen että silmälasit tukevat koko tyyliäni. Olen kokeillut jo aika monenlaisia staileja tämän muutaman vuoden aikana, kun lasit ovat tulleet osaksi päivittäistä elämääni.

Kun silmälaseja saa ja joutuu käyttämään päivittäin, tulee niiden valinnassa mieleen monta askarruttavaa ajatusta. Työssäni meikkaajana asiakkaani pohtivat mm. miten samat pokat sopivat sekä juhlaan että arkeen, miten valita lasit joita jaksaa katsella useita vuosia, mitä jos värjään hiukset eri värisiksi ja erityisesti, miten muutan meikkaustyyliäni uusien lasien myötä.

Minun ohjeeni tähän on:

  • päivitä lasit säännöllisesti, ainakin kahden vuoden välien ellei useammin
  • valitse malli joka sopii erityisesti kasvojesi muotoon ja  ihosi sävyyn
  • ota juhlakäyttöön piilolinssit tai toiset ns. ”juhlalasit”
  • tarkasta meikkityyliäsi säännöllisesti pari kertaa vuodessa, käytitpä sitten laseja tai et
  • pidä erityisen hyvä huoli silmänympärysihostasi, koska sen hyvinvointi korostuu lasien takaa

Minun silmälasivalintani meni näin. Menin Trendopticiin, kerroin että tarvitsen yleislasit sekä lähilasit työntekoon. Halusin kahdet erilaiset, mutta en yhtään tiennyt millaiset. Kerroin toiveeni; muodikkaat ja kivat olisi hakusessa, mutta en haluaisi että kasvoistani jää ensimmäisenä mieleen vain vahvat pokat. Haluaisin tulla muistetuksi oman persoonani kanssa.

Kun ystävällinen henkilökunta antoi minulle ensimmäiset pokat sovitettavaksi, ne olivat täydelliset. Niistä tulee siis minun työskentely silmälasit. En kestä, miten voikin olla että ensimmäiset sovittamani pokat olivat täydelliset?!

Sovitin kaiken kaikkiaan ehkä 7-8 mallia joista löytyi 3 täydellistä. Näistä yhdessä ammattitaitoisen myyjän kanssa valitsimme nämä maailman kauneimmat Andy Wolfin pokat jokapäiväiseen käyttööni.

Mitä silmälasien käyttäjän tulisi ottaa huomioon meikatessa?

  1. Panosta hyvään silmänympärysihon hoitoon, sillä lasien takaa huoliteltu iho näyttää hyvälle. Hanki laadukas silmänympärysvoide, jolla hoidat herkkää ihoaluetta aamuin-illoin.
  2. Käytä peitevoidetta liikkuvalla luomella sekä silmien alla. Valitse tuote joka on tarpeeksi ohut, mutta häivyttää silti tummuutta silmien alta. Muista, että silmälasit eivät peitä tummia silmänalusia, meikillä tehdään nämä ihmeet!
  3. Kirkasta katsetta valokynän avulla. Silmän sisä -ja ulkonurkka raikastuvat kun laitat valoaheijastavaa voidetta kevyesti niihin.
  4. Puuteroi kevyesti silmänympärysiho, niin ettei iho näytä kuivalle mutta silmämeikki pysyy kauniina koko päivän.
  5. Tee silmämeikki tyyliisi sopivaksi tai unohda silmämeikki kokonaan jos se ei ole sinun juttusi.

 

Lisää silmälasi meikkivinkkejä tulossa instagramiin stooreihin ja kohokohtiin tutoriaalejen muodossa, joten pysy kuulolla!

Onko jotain erityistä, mistä toivoisit vinkkejä silmälasimeikkiin? Kerro!

 

Kaupallisessa yhteistyössä Trendopticin kanssa / silmälasit saatu

Lue myös:

Silmänympärysihon ihmeidentekijä!

Millainen on hyvä sivellin?

Tuotteet saatu

Sivellin on meikkaajan tärkein apulainen itse meikkien lisäksi.. Hyväkään meikkaaja ei pärjää ilman niitä, joten sudeilla on tosi iso rooli niin ammattilaisen kuin ihan kotimeikkaajankin käytössä.

Erityisesti aloittelevan tai hapuilevan meikkaajan kannattaa hankkia muutama toimiva sivellin, koska oikeat sudit auttavat saamaan meikistä siistin ja auttavat aivan valtavasti hienon lopputuloksen saavuttamisessa. Kun käsiala kehittyy, voi hankkia kalliimpiakin työvälineitä, kun tietää ensin minkälaisilla siveltimillä syntyy itseltä se paras meikki.

Olen huomannut meikkiopetuksia pitäessäni, että siveltimet ovat juuri ne, mistä tingitään. Hankitaan kyllä uusia meikkejä, mutta työvälineet ovat mitä sattuu. Siksi kehotankin ostamaan melko edullisia suteja ensin, ettei kynnys ostamiseen ole esteenä. Pikkuhiljaa voi sitten keräillä sivellin varastoa ja ostaa eri hintaisia ja laatuisia siveltimiä käyttöön.

Olen hehkuttanut paljon Ecotoolsin siveltimiä tutoriaaleissani, ja käytän niitä itse sekä työssäni että omassa meikkipussissani todella paljon. Nuo siveltimet ovat vegaanisia, eläinystäväliisiä ja ekologisia –  kaikinpuolin todella laadukkaita.

Tarjoilen nyt muitakin vaihtoehtoja tänne blogin puolelle, niin että jokainen voisi löytää omalle kukkarolleen ja tyylilleen sopivan vaihtoehdon omakseen.

Sain joskus vuosia sitten kotimaisen Cailapin siveltimiä, jotka päätyivät omaan käyttööni. Niissä on edelleen yksi luottosiveltimeni, jota käytän edelleen lähes joka kerta kun meikkaan. Siksi pyysinkin heiltä lisää siveltimiä testiin ja olen edelleen samoilla linjoilla, nuo sudit ovat enemmän kuin hintansa arvoisia.

Pullea häivytyssivellin  on ollut käytössäni pitkään ja tykkään tehdä sillä nopean silmämeikin, jossa häivytän yhden luomivärin koko liikkuvalle luomelle.

Cailapin siveltimet ovat laadultaan synteettisiä ja siksi ne on erityisen helppo pitää puhtaina. Säännöllinen pesu takaa sen, että siveltimet pysyvät pitkään hyvinä.

Cailapin siveltimien karva on pysynyt muodossaan eikä se ole alkanut käytössä harottaa. Koen sen itse hyvin tärkeäksi pointiksi.

Sain myös testiin Essencen kultaglitterisen sivellin setin. Nämä sopivat aloittelevan meikkaajan käyttöön erinomaisesti. Setissä on hyvä perusvalikoima, ainut puute on ettei siinä ole viistoa kulmakarvasivellintä.  Näiden sutien hinta ei päätä huimaa ja siksi ostokynnys näihin on varmasti hyvin matala.

Voisin ostaa tällaisen setin kummitytölleni lahjaksi, näillä sudeilla on hyvä aloittaa meikkiharjoitukset.  Jatkossa voi sitten hankkia lisää eri muotoisia siveltimiä, sitten kun tietää millaiseksi oma käsiala kehittyy.

So Eco meikkisiveltimet sopivat vegaaneille ja ne on valmistettu ympäristöystävällisestä materiaalista. Nämä synteettiset sudit tuntuvat tosi hyville kädessä ja toimivat muutenkin erinomaisesti. Napakka laatu tekee meikkauksesta helppoa.

Oma suosikkini näistä on keskimmäinen Multi Tasking Brush jolla voi tehdä meikkipohjan, levittää varjostus -ja korostusvärit, voidemaisen poskipunan ja käyttää puuterointiin. Tosin näitä minulla saisi olla käytössä ainakin kolme kappaletta, jokaiselle löytyisi kyllä oma tehtävänsä.

 

MIllainen on siis hyvä sivellin? Puhdas!! Se on mielestäni ykkösjuttu kaikessa meikin teossa. Toinen kriteeri on, että sivellin istuu käteen ja toimii omaan käsialaan. Kolmanneksi tärkeänä pidän, että meikkipussista löytyy muutama täsmäsivellin, joilla on helppo työskennellä. Suosittelen asiakkaille aina näitä:

  • pehmeä ja pullea häivytys sivellin
  • napakka pikku sivellin jolla voi tehdä alarajaukset
  • näiden väliin kokonsa puolesta sijoittuva luomiväri sivellin, jolla voi levittää tumman värin luomelle, laadultaan tämä saisi olla melko napakka
  • eyeliner sivellin
  • viisto kulmakarvasivellin
  • poskipunasivellin
  • puuteri / peitevoide sivellin

Siveltimet kannattaa pestä vaikka joka käytön jälkeen tai esimerkiksi kerran viikossa. Omassa käytössäni puhdistukseen toimii parhaiten Marseille saippua, koska se pitää siveltimien karvan pehmeänä ja puhdistaa rasvan tehokkaasti.

Huomasin että Sokoksen 3 + 1 päivillä on tarjouksessa muutamia hyviä sivellin settejä. Kannattaa tsekata tarjoukset ehdottomasti!