Hae
Riia Koivisto

Häähumua ja DIY-ideoita

Häähumua ja DIY-ideoita

Menimme naimisiin pääsiäisenä ja kerroimme vain muutamalle ihmiselle hääaikeistamme. Hääpäivän vietimme vain muutaman ystävän ja, perheen kesken, illasta nautimme ihan kahdestaan ja kävimme syömässä ja yövyimme hotellissa.

Päätimme jo silloin, että jos järjestämme juhlat ystäville, ne tulevat olemaan rennot, matalan profiilin häät joissa tunnelma on pääasia. Kesäkuu saapui ja lämmin sää, häähumua ja DIY-ideoita oli siis mahdollista toteuttaa puutarhajuhla häihimme.

Kierrätystä ja DIY-juttuja

Ajatus kalliista hääjuhlista ei tullut mieleemme laisinkaan, vaan halusimme järjestää mahdollisimman rennot juhlat, sekä meille itsellemme että lukuisille ystävillemme. Kierrätys on lähellä sydäntämme, ja DIY ideat hauskoja, joten lähdimme rakentamaan juhlia näiden teemojen ympärille.

Oikeastaan tilanne oli se, että Svante oli työmatkalla viisi viikkoa, ja palasi matkalta kotiin neljä päivää ennen juhlia. Minä siis järjestin, hankin ja ideoin kaiken. Kun Svante saapui kotiin, aloimme yhdessä kasata juhlia kokoon. Häähumua ja DIY-ideoita tuntui hänestäkin aivan super idealle, ja yhdessä virittelimme sitten kaiken parissa päivässä kasaan.

Ostin kaikki lasit Kierrätyskeskuksesta, SPR:n Kontista sekä kirppiksiltä parissa päivässä. Käytin laseihin rahaa noin 50 € ja laseja oli yhteensä noin 80 kappaletta. Ajatus oli, että jokainen vieras sai valita mieleisensä juomalasin ja illan päätteeksi viedä sen muistoksi kotiin.

Halusin tehdä viirit kankaasta, enkä ostaa valmiita paperiviirejä. Löysin Kierrätyskeskuksesta palakangas osaston, jossa muovipussillinen kankaita maksoi 1€. Valitsin kaikkein värikkäimmät kankaat ja ostin kaksi pussillista paloja. Nauhaksi hankin muutaman kerän eri värisiä matonkuteita. Nämä maksoivat 0,20€-0,70€ kerä.

Kun lapset katselivat illalla telkkaria, minä leikkasin ja liimasin. Tein viirejä ehkä viitenä iltana ja niitä tulikin paljon! Värikkäitä, persoonallisia, ihania!

Piha koristeltiin viireillä, paperilyhdyillä, räsymatoilla ja muilla kirppikseltä ja omasta varastosta löytyneillä hauskoilla jutuilla. Koska sää suosi, teimme pihastamme kunnon festariloungen, jossa oli mahdollista istua vilteillä ja nauttia auringosta tai varjosta.

Kuin portiksi rakensin veneen pukkien päälle kukka-asetelmat, joihin suurimman osan vihreistä kävin hakemassa tienposkesta, metsästä ja omasta pihasta. Kukat olivat hävikkikukkia töistäni.

Tarjoilut

Koska sää oli super lämmin, pelasimme tarjoiluiden kanssa varman päälle. Ei mitään pilaantuvaa, eikä lämmöstä kärsivää ruokaa! Rakastamme juustoja ja pitsaa, joten päätimme että tarjoilumme koostuvat näistä herkuista.

Ostin erilaisia leipiä Lidlin paistopisteestä ja laitoin ne kivasti esille koreihin. Tarjolle laitettiin myös oliiveja, tapenadea ja kapriksia, sekä muutama hyvä juusto ja tajuttoman hyviä Dr.Oetker pikkupizzoja ( pizzat saatu ). Pizzoja oli kolmea eri lajia; Tre Fromaggi, Prosciutto ja Pepperoni. Kaikki tekivät kauppansa! Niin täydellinen suolainen tarjottava ja täydellisen kokoinen pikku eväs juhlatarjoiluihin! Suositus!

Olen aina sanonut, että jos joskus menen naimisiin, on minun kakkuni oltava juustoa, niimpä se oli. Kolmen briejuuston kakku oli näyttävä ja herätti ihastusta!

Festarimenoa

Häähumua, ihania ihmisiä, naurua, musiikkia, hyvää ruokaa ja juomaa – niistä oli meidän puutarhajuhlat tehty. Kohtaamisia, hyviä keskusteluja ja ennenkaikkea aurinkoa! Ystävyyttä ja rakkautta.

Olemme enemmän kuin onnellisia että päätimme järjestää nämä nopeasti kasatut hääthumut ja DIY-ideat ystävillemme.

Svante soitti musiikkia, ja illan edetessä saimme muitakin DJ:tä innostumaan soittamaan rentoa bilemusaa.

Meidän tyyli rakentui myös aivan fiilispohjalta, sään ja tunnelman mukaan. Päätin aamulla kaivaa vähän kaappeja ja löysin tämän ihanan Asokselta noin 5 v sitten tilatun pitsimekon, joka sitten valikoitui juhlamekoksi minulle. Svanten paita on varmaan 25 vuotta vanha vintage paita, joka on siis ollut tuon ajan käytössä aina kesäisin! Rakastan tuota paitaa!

Tein itselleni kukkapannan edellisenä päivänä töissä, ja se kruunasi kyllä minun tyylini.

 

5v synttärit puutarhassa

Meillä juhlittiin Monten 5v synttäreitä sunnuntaina puutarhassa. On onni, että molemmat lapset ovat syntyneet kesällä, sillä tykkäämme järjestää juhlat omassa pihassa. Etenkin nyt vielä korona-aikana, oli jälleen mahtavaa että sää suosi, ja saimme kutsua ison joukon ystäviä, kummeja ja sukulaisia porrastetusti pihalle juhlimaan Montea.

Täytyy sanoa että meillä vanhemmilla taitaa olla patoutunut tarve jo juhlien järjestämiseen, sillä heittämällä vieraita tuli näihin pienen miehen juhliin noin 50 henkeä. Aikataulu oli liukuva sen jälkeen, kun isovanhemmat olivat käyneet. En ollut nähnyt omaa äitiäni ja isääni pitkään aikaan, joten istuin rauhassa heidän kanssaan ja juttelin. Oli ihanaa.

Teimme kaikki muut tarjoilut Svanten kanssa itse, paitsi ”kaikettoman kakun”, jonka tilasin Seaa, Sean kummia Reijaa, mummia ja minua varten. Mummille tilasin vielä erilliset leivokset varmuuden vuoksi.  Huhtikuussa meidän piti juhlia isäni 80v syntymäpäiviä ja olin silloin tilannut leivoksia Bake me happy -kotileipomosta Vantaalta, mutta jouduimme perumaan juhlinnan ja leivokset koronakaranteenimme vuoksi.

Lupasin silloin leipomolle, että teen tilauksen heti, kun voimme taas juhlia, ja nyt oli se hetki. Annoin vapaat kädet ammattilaiselle kakun ja leivosten suhteen, kunhan ne olivat maidottomia, munattomia, gluteenittomia ja pähkinättömiä. Voin sanoa, etten ollut koskaan maistanut yhtä hyvää kakkua. Samaa sanoivat muut. Siispä lämmin suositus tälle  mahtavalle pienelle yritykselle!

Monten toiveiden mukaan Svante teki Ninjago ja Spiderman kakut juhlapöytään. Kakuista tuli kieltämättä super hienot ja päivänsankari oli onnellinen.

Minä menen juhlatarjoiluissa nykyään helpoimman kautta, ja tein jo aiemmin hyväksi havaitun kulhokakun sekä marenki-kerma-mansikka kakun juhliin. Voin suositella näitä ohjeita, sillä molemmat ovat helppoja ja nopeita tehdä, ja niin hyvän makuisia.

Karkkia, sipsejä, tikkareita ja keksejä laitoin esille myös. Onneksi meidän lapset eivät ole kovia karkin syöjiä, mutta kyllähän nämä herkut ilahduttivat nyt niin pieniä kuin isompiakin juhlijoita!

Koska sukulaiset ajoivat Heinolasta ja Tammisaaresta meille Espooseen, halusimme laittaa tarjolle myös vähän suolaista ruokaa. Tapas -tyyppiset herkut oli helppo laittaa tarjolle ja lisätä pöytään sitä mukaa kun joku loppui.

Tein pari pellillistä pitsaa, joka teki myös hyvin kauppansa niin lapsille kuin aikuisille.

Juhlat olivat ihanat! Oli mahtavaa nähdä ihmisiä. Miten valtava ikävä kaikkia läheisiä onkaan ollut. Lapsilla oli hyvä fiilis ja koska sää suosi, pihaleikit olivat käynnissä koko päivän. Monte oli ylpeä juhlistaan ja nukahti varmaan parissa minuutissa juhlahumun jälkeen.

Me vanhemmat ja isosisko Sea saamme olla onnellisia, että meillä on toisemme, ja näin mahtavia ihmisiä ympärillä! Oli ihanaa juhlia yhdessä Montea!

 

Lue myös tämä:

6v synttärit ja helppoja tarjoiluja lastenjuhliin