Hae
Riia Koivisto

Pikakuivattaja! Tästä en luovu! Luotto tuote jota ilman en pärjää!

Pikakuivattaja!

Tästä en luovu! Usein ajatellaan ettei halvasta ole mihinkään. Mutta hei, halpa on hyvä! Se on myös minun luottotuote jota ilman en pärjää. Arvaatko mikä se on?

Aloin miettiä mikä on sellainen tuote, joka on mielestäni aivan huippu, varsin paljon elämää helpottava ja tuote, jota en vaihtaisi mistään hinnasta pois.

Kävin ajatuksissani läpi käyttö kosmetiikkaa, tuotteita joita käytän päivittäin ja tuotteita joita palaan ostamaan uudelleen ja uudelleen. Sitten keksin sen. Koska en koskaan, siis koskaan, lakkaa kynsiäni ilman tätä pientä pipetti pulloa.

Essence Nail Art Express Dry Drops -pikakuivattaja tipat ovat niin huikeat, että en voi käsittää niiden maksavan vain muutaman euron. Kun lakkaan kynnet, keksin aina jotain tärkeää tekemistä silloin kun kuivatan kynsiäni. Epäilen, etten ole ainoa.

Lakkaan kynsilakkaa lähes poikkeuksetta aina kaksi kerrosta, en juurikaan kuivattele kynsiäni lakka kerrosten välissä. Kun kynnet on lakattu, tipautan pisaran kuivattajaa jokaiseen kynteen ja tadaa, kynnet ovat kuivat hetkessä! Tuntuu, että tämän tehotipan asioista kynnet ovat myös kiiltävämmät ja napakamman tuntuiset.

Tämä tuote on toimiva, edullinen ja en kertakaikkiaan pärjää ilman sitä!

Onko sulla joku kosmetiikka tuote, jota ilman et pärjäisi? Jos, niin kerrothan sen mulle!

Lue myös tämä:

Operaatio geelikynnet pois ja ihanan kestävä+edullinen kynsilakka löytö!

Top 3 kulmakynät

Kulmakynien Top 3 lista, tätä on toivottu!

Kulmakarvat ovat nykyään iso osa meikkiä, enemmän kuin silloin kun minusta tuli meikkaaja. Ns. insta kulmat ovat saaneet muidenkin kuin nuorison kiinnostumaan kulmakarvojen meikkaamisesta, ja ymmärtämään miten iso muutos saadaan kulmia kevyestikin kohentamalla.

Suosin ennen lähes aina puuterimaisia kulmakarva värejä. Nykyään tykkään valtavasti kulmakynistä. Niillä on helppo ja nopea tehdä kauniit kulmat ja oikean värin löytyminen on myös jotenkin helpompaa. Kulmakynien laatu on parantunut vuosien saatossa ja markkinoille on tullut paljon uutuuksia.

Minun Top 3 kulmakarva listani on tässä

1. Gosh Ultra Thin Eye Brow Pen

  • super ohut kärki, joka tekee yksittäisten karvojen piirtämisestä tarkkaa
  • tarttuu hyvin, ei raavi
  • pysyvä laatu
  • täydellinen hinta-laatu suhde

2. Zuii Oraganic Eyebrow Definer

  • litteäkärkinen kynä on kuin viisto sivellin = toimii täydellisesti jos on tottunut meikkaamaan kulmakarvat siveltimellä
  • voidemainen laatu, jolla on helppo saavuttaa pehmeä ja luonnollinen lopputulos
  • hoitava koostumus
  • luonnonkosmetiikkaa

3. Elizabeth Arden Brow Perfector

  • 3-in-1; samassa setissä kynä, puuterimainen väri ja harja
  • Laadultaan sopivan kova; helppo piirtää yksittäisiä karvoja
  • Täydellinen Taupe -sävy suomalaisille vaaleille kulmille (myös muut sävyt hyviä )
  • Laadukas

 

Tässä kolmen kärki, joihin mielelläni palaan aina niin omassa kuin työkäytössäni. Muita suosikkejani on myös Essence Eyeliner Pen LonglastingDiorshow Crayon Sourcils Poudre ja MACn luomivärit Concrete ja Coquette

Käytän lähes aina kulmiin myös kulmakarvageeliä, pitämään karvat ryhdissä ja ojennuksessa. Suosikki tuotteita on mm. The Body Shopilla, Essencella, Lumenella ja Sisleylla. Suosin niin värittömiä kuin värillisiäkin geelejä. Jos meikkipakista on kulmageeli kadoksissa, suihkutan hiuslakkaa kulmaharjaan, ja sipaisen sillä kulmat kuosiin.