Tuntuu että viime viikkoina on ollut valtavan kiire, mikä näinä aikoina on tietysti aivan mahtavaa, siis töiden osalta. On ollut kuvauspäiviä, kirjoitushommia, tukkatöitä, kukkia ja tietysti lasten harrastuksia ja sitä ihan tavallista lapsiperhearkea. Tänään käytiin myös katsomassa ihana elokuva Ensilumi,  jonka äänisuunnittelun on toteuttanut mieheni Svante Colerus.

Olen hyvä toimimaan paineen alla, deadlinet saavat minut entistäkin tehokkaammaksi, mutta silti nyt tuntuu että tunnit meinaavat loppua päivistä. Silti veikkaan, että olen itse aiheuttanut tämän kiireen tunteen itselleni, sillä tämä meno on kyllä melko normaalia. Meidän elämä kun on aina aikamoista aikataulujen palapeliä.

Olen saanut tehdä ihania duuneja.

Olen mm. askarrellut kivoja joulukortteja K-ruoka.fi sivuille, ollut Oriflamen pressipäivässä meikkaamassa ja tehnyt mm. siellä live stream esityksen uutuuksista ( ihan super kivaa ), meikannut ja kammannut hiusvideolla ja tehnyt ihanat kuvaukset siihen liittyen ( tulossa, stay tuned.. ), kirjoittanut juttuja, ideoinut uutta ja mitäs vielä! Toistan varmasti itseäni, mutta mähän siis rakastan mun työtä! Kiireestä ja hektisyydestä huolimatta, tämä on aivan parasta!

Pitkästä aikaa töissä kolleegani Mervi Markkasen kanssa. Olipa kivaa!!

Ihana Tiia Koivusalo kävi mulla meikissä!

Joka viikko mun elämään mahtuu myös kukkia! Vaikka kaikki tapahtumat on peruttu, eikä hotellien kukkatilauksia nyt ole, eivät kukkahommat ole kadonneet kokonaan. Olen tosi iloinen, että saan silti tehdä vakkari asiakkailleni viikkokimppuja ja aina tulee jotain kivoja tilauksia, jotta kukat kulkevat joka viikko työpäivissäni mukana.

Mitä teille kuuluu? Onko kiirettä vai rauhallista? Miten korona on vaikuttanut elämäänne, pelottaako tai jännittääkö miten elämä taas etenee? Olisi kiva kuulla ajatuksianne!

Minua jännittää korona tilanne kovasti. Toisaalta tuntuu että tämän tilanteen kanssa pitää vaan opetella elämään, mutta se että tuo virus ottaa vallan ajatuksista, puheista ihmisten kanssa ja muutenkin, se on vaan elämässä tosi iso juttu juuri nyt. Haluan olla tosi varovainen itseni, perheeni ja kaikkien puolesta. Toivon että joku päivä me vielä halaillaan ja ollaan ihan kuin ennenkin.

Rakastan kaikkea käsillä tekemistä!  Työni on sitä toki päivittäin, mutta välillä on ihanaa saada kokeilla jotain mitä ei ole koskaan tehnyt. Pari vuotta sitten kävin keramiikka kurssilla ja nyt testasin maalausta. Tuntuu että kaipaan jotain ihan omaa harrastusta, joka on luovaa, mutta mihin ei ole kohdistunut mitään paineita.  Että saa vaan tehdä ja sitten katsotaan mitä tulee!

Ilmoittauduin mukaan Mielitilan maalauskurssille, ja voi että, sekosin heti onnesta. Tunnen Krista Launosen jo työni puolesta pidemmälta ajalta ja olemme myös ystävystyneet vuosien varrella. Olen monta kertaa miettinyt että voisin mennä juuri Kristan kurssille, mutta jostain syystä kurssit ovat aina menneet ohi ja työt etusijalle.

Vihdoinkin tälle löytyi aika ja hetki! Jännitti ensin osaanko mitään, mutta sitten Kristan sanat osuivat ja upposivat. Kukaan ei osaa kiinan kieltäkään ensimmäisen tunnin jälkeen, maalaaminen on siitä mahtavaa, että lopputuloksesta voi tykätä tai ei, koska kauneus on katsojan silmässä. Mikään ei ole oikein tai väärin. Voi vaan tehdä ja saada siitä hyvän mielen itselle. Pitää opetella kehumaan itseään, eikä etsiä virheitä. Nämä sanat auttoivat todella. Annoin mennä ja unohdin paineet.

Elämäni ensimmäinen taulu näyttää tältä. Mitään ohjeita ei saatu tai annettu, sai maalata mitä halusi. En alkanut suunnitella mitä tekisin, vaan kävelin vaan maalipurkkien luokse ja valitsin värit, jotka olivat kirkkaita ja vahvoja. Hain jatkuvasti valkoista väriä ja tein erilaisia sävyjä, ihan kuin meikeistä tai hiusväreistä olisin sekoitellut. Olin ihan omissa maailmoissa ja tosi hyvällä fiiliksellä.

Kun lähdin kurssilta, tuntui kun olisin hengittänyt uutta ilmaa. Seuraavana päivänä menin ostamaan arkyylivärejä ja maalauspohjia kotiin. En ostanut yhtään sivellintä, ainostaan lastoja, sieniä yms. välineitä. Jo kurssilla tajusin, että kammoni maalaamiseen olikin ollut siveltimen käyttö, koska se on työvälineeni arjessa ja siihen kasautui heti paineita.  Olikin ihan mahtavaa tajuta että maalata voi muutenkin kuin siveltimiä apuna käyttäen.

Kotona olen nyt maalannut kaksi kertaa. Aloitin yksin ja jotenkin jännitti taas aloittaa. Mutta sitten sain seurakseni lapset ja kun me kaikki puuhasimme, olikin taas tosi kivaa ja luovaa, ilman mitään paineita.

Lasten aitous tarttuu ja se on IHANAA.

Lapset saivat käyttää samoja maaleja kun mamma ja olivat siitä niin tulessa. Monte halusi laittaa ”maalaushanskat” päälle. Heh. Sea alkoi heti tehdä ”taidetta”. Miten ihanaa!!

Minäkin rentouduin.

Oletteko aloittaneet uutta harrastusta aikuisena tai onko teillä haaveita, jotain mitä olette aina halunneet kokeilla?