Hae
Riia Koivisto

Farmille hop – taas lähdettiin landelle!

Farmille hop – taas lähdettiin landelle!

On taas se aika vuodesta kun meikäläinen on lähtenyt landelle. Farmille hop! Kaudesta on tulossa huikea, nimittäin casting on tänäkin vuonna aivan mieletön. Jo pressi kuvauksissa tuli tunne, että tästä tulee muuten kaikkien aikojen kausi!

Mun duuni

Mitä minä täällä Farmilla oikein teen? No, meikkaan ja kampaan Susanna Lainetta, Farmin ihanaa juontajaa.

Kun työ kutsu Farmille taas tuli,  tänä vuonna tiesin jo mistä on kyse. Viime vuonnahan kaikki oli uutta, jännitti aivan hulluna onko kaikki tarvittava pakattu mukaan, miten pärjään siellä ja miten perhe pärjää täällä. Nyt on rennompi fiilis kaikesta, erilainen. Kämppä on sama, kämppiksestä on tullut tärkeä ystävä tänä aikana ja Susannan kanssa meillä on mahtava meno ja ollaan yhteydessä paljon myös Farmin ulkopuolella. Voin kutsua Suskia ja Jeminaa ystävikseni. On huikeaa, että saa tehdä töitä niin ihanien tyyppien kanssa.

Miten meni lähtö kotoa?

Täytyy sanoa, että pientä stressin poikasta oli havaittavissa ennen Farmille lähtöä. On monta liikkuvaa osaa saada koti -ja työasiat hoidettua niin, että on helppo lähteä kuukaudeksi pois kotoa ja FABsta. Ikävä lapsia ja Svantea tuli välittömästi, mutta vapaapäivinä hurautan autolla kotiin piipahtamaan. Lapset pärjäävät, kunhan alku ikävästä ja jännityksestä on selvitty.

Teimme myös juuri ennen Farmille lähtöä Nelosen Suorinta Reittiä -ohjelman studiokuvaukset, ja päivät olivat pitkiä ja intensiivisiä. Olimme Suskin kanssa jo perjantaina Farmin pressikuvauksissa, maanantaista keskiviikkoon Suorinta Reittiä -kuvauksissa ja siitä sitten ajoimme Farmille. Yhteiselo alkoi jo ennen kun Farmin varsinaiset kuvauspäivät alkoivat.

Kuukauden verran kuvataan tulevaa ohjelmaa, kotona pääsen käymään muutamana päivänä tuona aikana ja vapaa-ajalla valmistelen tulevaa verkkovalmennustani ja kirjoitan sisältöä siihen.

Paljon on hommaa, mutta vitsi kun oli kivaa lähteä landelle!

 

Nelonen, Farmi Suomi 3 – mun duuni

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.