Hae
Riia Koivisto

Mun suosikkikorut ( ja olispa juhlat! )

Suosikkikorut!

En ole pitkään aikaan ulkoiluttanut korujani, koska korona. Mun suosikkikoruni kaipaavat jo juhlia! Voisin toki käyttää näitä myös arkena, mutta minulle korujen pukeminen päälle on osa juhlaan valmistautumista. Kun sain silmälasit muutama vuosi sitten, aloin käyttämään vähemmän korviksia. Käytän arjessa vaan pieniä nappeja. Juhliin on sitten ihana pukea korvikset, jotka sopivat asuun ja täydentävät kokonaisuuden.

Mun suosikki korvikset ovat nämä Miia Magian Beam -korvikset. Ostin nämä vihreät kaunokit itselleni Klaus K:ssa järjestetystä tapahtumasta, jossa olin töissä opettamassa kukkapantojen tekemistä. Tapasin Miian siellä ensimmäistä kertaa. Ihan kun olisimme tunteneet toisemme pidempäänkin, niin kivaa oli höpötellä kaikesta. Ihastuin Miian koruihin ja olisin voinut ostaa vaikka kuinka monet niistä.

Koska valitsin aina nuo samat vihreät korvikset juhlaan, toivoin mieheltäni samoja korviksia pidempinä ja kirkkaina versioina joululahjaksi. Ja pukki kuuli toiveeni..

Sain myös Miialta paketin jouluksi, jossa oli kirkkaan siniset Beam korvikset. Nyt minulla on valinnanvaraa väreistä näistä suosikeistani aina fiiliksen mukaan.

Rakastan silmä koruja! Minulla on monet erilaiset korvikset joissa on silmä, tämä ihana sormus ja kaulakorukin. Jos jotain ostan matkoilta ( ennen koronaa siis.. ) niin koruja. Korut johdattavat minut ihanasti takaisin reissujen tunnelmaan ja korujen muodossa tulee mieleen ihania muistoja matkoilta.

Sormuksen ostin Kreikasta ja tykkään siitä, kun se on niin siro. Korvikset ovat Las Palmasin matkan löytö vintage kaupasta.

Koruni ovat joko pieniä ja siroja tai suuria ja näyttäviä. Nämä näyttävät sormukset ovat kaikki reissuostoksia, ja käytän niitä joko kaikkia kerralla tai vain yhtä fiiliksen ja asun mukaan.

Onko sinulla suosikki korua ja jos, niin mitä muistoja se tuo sinulle?

Luonnonkosmetiikka tärpit by Fabriiak

Tuotteet saatu.

Käytän työssäni ja omassa käytössäni paljon erilaista kosmetiikkaa. Suosin niin luonnonkosmetiikkaa kuin synteettistäkin kosmetiikkaa. Tykkään edullisista ja arvokkaammista brändeistä, sen mukaan miten tuote oikeasti toimii.

Tässä luonnonkosmetiikka puolelta muutama tärppi teille. Nämä ovat tuotteita joista tykkään aivan hulluna:

Korento Highligter korostusvoide

  • antaa täydellisen hehkun iholle
  • ihanan ohut koostumus, jota voi huoletta lisätä meikkivoiteen päälle
  • sopii niin nuorelle kuin aikuisemmallekin iholle
  • sävy aivan huippu

Lavera poskipunat

  • kosteuttava mineraaliposkipuna
  • reilusti pigmenttiä
  • hyvät värit
  • ei sisällä talkkia

Boho Green Makeup Highlighter

  • täydellinen koostumus
  • antaa huikean kauniin hehkun iholle
  • sopii niin vaalealle kuin tummemmallekin hipiälle
  • sopii myös hehkua antavaksi vaaleaksi luomiväriksi

Weleda Skin Food kosteusvoide

  • mieletön monitoimivoide vauvasta vaariin
  • ihana tuoksu
  • kuivan ihon pelastaja
  • maailman paras kynsinauhavoide, käsivoide, huulirasva, jalkavoide.. yms yms.

Madara City CC Hyaluronic Anti Pollution Cream

  • kaunis meikkipohja, joka peittää juuri sopivasti jättäen iholle kauniin hehkun
  • SPF 15
  • tasoittaa ihon punoitusta
  • suojaa ihoa ilmansaasteilta

Lily Lolo huulikiillot

  • ei tahraa
  • kivantuntuinen kosteuttava huulikiilto
  • hyvät värit
  • sopivasti pigmenttiä

Bybi Day Defence SPF 30 Moisturizer

  • mattapinnan jättävä voide sopii erinomaisesti meikin alle
  • SPF 30
  • kosteuttava, suojaava ja ikääntymisen merkkejä häivyttävä voide
  • imeytyy hyvin eikä rullaa meikin alla