Hae
Riia Koivisto

Kesän odotusta, toiveita, haaveita ja muita ajatuksia

Kesän odotusta, toiveita, haaveita ja muita ajatuksia. Mitä sinä odotat kesältä? Onko jo loma suunnitelmat  jo tehty? Meillä ei ole MITÄÄN suunnitelmia kesäksi! Havahduin tähän pari päivää sitten, kun juttelin asiakkaani kanssa kesästä.

Oikeastaan en edes tiedä onko minulla lomaa.

Meidän lapset ovat hoidossa kesäkuun loppuun asti, koska yrittäjä perheessä ei ole ainakaan tällä hetkellä mahdollisuutta aloittaa lasten lomia kesäkuun alusta. Kun Sealla alkaa koulu elokuussa, olemme toki uuden tilanteen edessä, mutta ainakin nyt mennään näin.

Svante teki lapsille keinun, ja se on ollut suositumpi kuin kukaan olisi voinut kuvitella. Sea ihanuus näyttää tässä taitojaan.

Ennen lapsia, lomailin aina heinäkuun. Pidin lomaa 4-5 viikkoa, koska tein muuten todella paljon töitä. Pelasin golfia, kävin kavereiden kanssa paljon ulkona, nautin kesä terasseilla hengailusta ja kaupunki elämästä.

Lasillinen roséeta omalla terassilla tekee arjesta luksusta.

Kun lapset syntyivät, rytmi oikeastaan kaikkeen muuttui. Vaikka teen edelleen paljon töitä, elän hyvin pitkälle lasten ehdoilla. Työpäiväni ovat usein lyhyempiä ja viikonloput vapaita. Ennen koronaa ja ennen varsinaista kesälomaa, kävimme perheen kanssa yleensä rantalomalla ulkomailla. Svantella on perinteisesti, lähes koko yhteisen elomme aikana ollut kesällä aina pitkän leffan kuvaukset. Tämä kesä on poikkeus, Svante on kotona ja kuvaukset alkavat vasta elokuussa. Mutta minä olenkin ottanut töitä heinäkuulle ja tavallaan unohtanut merkata kalenteriin loman.

Nyt siis tässä mietin ja pohdin, että pidänkö lomaa ja jos niin milloin. Aloitan elokuussa ison työ projektin ja tulen olemaan paljon pois kotoa. Nyt tekisi mieli tankata perhe-elämää ja olla yhdessä lasten kanssa. Pitää vaan miettiä taloudellinen puoli kuntoon ja se, mitä ihmettä oikein tekisimme.

Aamupala auringossa ulkona on meidän koko perheen mielestä paras tapa aloittaa kesä aamut. Lapset syövät ja siirtyvät kirmaamaan pihalle ja menevät keinumaan. Me aikuiset saamme juoda kahvimme rauhassa ja nauttia hetkestä. Parasta.

Jos korona antaa mahdollisuuden, menemme varmaankin Muumimaailmaan. Pari kesää sitten kävimme Naantalissa ja päivä oli aivan ihana! Pieni hotelliloma kaupungissa olisi myös pelastus, sellainen on ihan pakko buukata johonkin kohtaan. Meillä ei ole mökkiä, eikä olla vuorattu sellaista. Jotain ohjelmaa olisi ihana keksiä, mutta meillä on nyt todellakin ”low budjet” – eli siksi ollaan varmaan pääasiassa kotona ja tehdään päiväretkiä jonnekin lähimaastoon. Uima-allas omalla pihalla on myös pelastus kesäpäivinä, lapset kun ovat onnellisia ihan pienistäkin asioista.

Toki pieni maiseman vaihdos voisi tehdä hyvää, mutta kun korona tästä jonakin päivänä vielä hellittää, lähdemme varmasti jonnekin matkalle. Vielä en osaa matkustamisesta edes haaveilla, mutta varmasti sekin päivä taas koittaa.

Sanon tämän jälleen itselleni; elä hetkessä, nauti arjesta, älä vaadi liikoja! Ihan tavallinenkin on hyvää, koska tässä me ollaan, meidän perhe. Terveinä, onnellisina, ihan ilman sen kummempia suunnitelmiakin.

 

Lue myös tämä:

9 faktaa minusta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *