Tatuointieni tarinat

Tatuointieni tarinat

Kyselin Q & A:ssa instassa postaustoiveita blogiin. Sain toiveen että kertoisin tatuointieni tarinat. En ollut koskaan edes ajatellut, että kuvat ihollani voisivat kiinnostaa ketään, mutta sitten päätin kuitenkin tästä kirjoittaa. Hauska aihe, ja laittoi ajattelemisen aihetta itsellenikin.

Enimmäinen kuva

Otin ensimmäisen tatuointini, kun oli kampaamokoulussa. Tässä teille siis todellinen tatuointini tarina:

Ensimmäisen kuvan ottamisesta on kulunut aikaa noin 25 vuotta. Olin miettinyt pitkään tatuoinnin hankkimista, tiedostin että kuva tulee olemaan ikuisesti ihollani, mutta suurin pelkoni oli kipu ja miten sen kestäisin. Olin päättänyt jo paikan missä kuvan aion ottaa, mutta tatuointiaikoja ei ollut, jonot olivat pitkät. Kunnes yhtenä koulupäivänä puhelimeni soi, ja tarjolla oli peruutusaika. Otin sen hetkeäkään miettimättä. Aika oli samana päivänä, heti koulun jälkeen. Kuvaa ei ollut mukana, paikka kropassa oli selvä ja kuvakin tavallaan. Halusin pyöreän tatuoinnin jalkapöytääni. Olin aina ihanillut Red Hot Chilipeppesin Flean rinnassa olevaa kuvaa, ja halusin samanlaisen jalkapöytääni. Kun menin tatskastudiolle, en kuinkaan sanonut että kuva jonka halusin oli tuo, vaan etsin mahdollisimman samankaltaisen kuvan tatuointikirjoista. En tiedä, hävetti ehkä että halusin jonkun bändin tyypin tatskan omaan ihooni. Jalka tärisi valtavasti, jännitti ja sattuikin. Mutta olin varsin onnellinen kuvasta.

Jatko-osa

10 vuotta myöhemmin päätin muuttaa kuvaa ja pyysin graafikko tuttuani piirtämään minulle helminauhan, johon voisi yhdistää ensimmäisen kuvani. Vaihdoin tatuointistudiota ja jälleen jännitti. Helminauhasta ja rusetista tuli ihana. Se on edelleen minusta kiva, enkä ehkä koskaan kyllästy siihen. Se on osa minua.

Tämän tatuointini tarina on myös ihana, muistan sen joka kerta kun katson jalkaani.

Lisää kiitos

Jostain ihmeen syystä halusin kylkeeni R-kirjaimen, siitä on aikaa varmaan 15 vuotta. Edelleen mietin että miksi. Aika nopeasti helminauhatautuoinnin jälkeen palasin samalle studiolle ja kylkeeni tatuoitiin kaunokirjain R. No joo, siinä se on edelleen ja tavallaan en muista sen olemassaoloa. Voisin olla sitä ilmankin. Tuo tatuointi on minulle nykyään varsin merkityksetön, enkä oikeastaan muista sitä tai sen kummemmin kylkeäni katsele.

Kolme höyhentä kropassani kuvaa henkäyksen kevyttä, huoletonta olotilaa. Sama tuttavani joka piirsi helminauhan, piirsi minulle myös höyhenet. Kaikki kuvat on tehnyt sama tatskaaja Timppa. Höyhenet ovat kauniit, mutta enää en ajattele niiden sen hetkistä sanomaa tai ajatusta. Tuo oli yksi sinkkuelämäni vaihe, jolloin halusin ajatella että elämä saisi olla kepeää, huolet henkäyksen kevyitä ja ne voisi vain puhaltaa pois. Tarina sekin, myönnän.

Rakkaimmat kuvat

Tärkeimmät tatuointini ovat ranteissani. Toisessa ranteessa S niinkuin Sea ja toisessa M niinkuin Monte. En ollut koskaan aiemmin halunnut kuvia kehooni näkyville paikoille, mutta kun Sea syntyi, halusin hänet iholleni. Halusin nähdä hänet koko ajan, ranteessani ja sydämessäni. Kun lopetin imetyksen, menin heti tatuoitavaksi. Sea oli noin vuoden ikäinen. Kun Monte syntyi, halusin samanlaisen sydämen toiseen ranteeseen. Ja samalla tavalla, imetyksen lopettamisen jälkeen sain M-kirjaimen sydämen sisään.

Näitä kahta kuvaa en ole koskaan katunut. Rakastan niitä.

Haaveilua

Olen jo pari vuotta haaveillut isoista kukista käsivarteeni. Kummilapseni Olavi tekee nykyään tatuointeja ja hän onkin jo piirtänyt minulle yhden kukan malliksi. Harkitsen vielä haluaisinko kokonaisen hihan, vai molempiin käsivarsiin kevyet mutta isohkot kukat. Katsotaan miten käy. Uskon että Olavi tekee ne minulle, kun aika on oikea.

Vanhempani inhosivat aiemmin tatuointejani, nykyään niihin on varmaankin jo totuttu. Äiti suuttui kun näki ensimmäisen kuvani. En ollut kertonut heille että aion ottaa tatuoinnin. Olin kuitenkin jo aikuinen, mutta tiesin etteivät he pidä kuvista iholla.

Miehelläni ei ole yhtään tatuointia, ja mielestäni se on mahtavaa. Nykyään se, ettei iholla ole kuvia, taitaa olla erikoisempaa kuin valtavat tatuoinnit. Jos lapseni joskus haluavat ottaa tatuointeja, kehotan heitä miettimään tarkkaan paikat ja kuvat. Tatskojen poistaminen on iso operaatio, peittäminen toisella kuvalla todennäköisesti helpompi ratkaisu. Niin kauan kun kuvat ovat kropassa, ei kasvoissa tai kaulalla, kaikki on minulle ok. Toivon olevani suvaitsevaisempi asiasta kun vanhempani, vaikka todellakin ymmärrän heidän silloisen kantansa. Aika on nykyään niin erilainen.

Onko sinulla tatuointeja ja oletko tyytyväinen niihin? Haaveiletko ottavasi lisää tai kiinnostaako jonkun kuvan peittäminen tai poistaminen? Olisi kiva kuulla muidenkin teidän tarinoita tatuointien takaa.