Hae
Riia Koivisto

Jääkukat -ja lyhdyt, pakkasessa parasta!

Nyt kun pakkaset ovat mielettömät, voi ulkona tehdä tosi helposti kauniita jäälyhtyjä ja jääkukkia.

Jääkukkapalat sopivat kattaukseen esimerkiksi viilentämään juomapulloja. Niitä kannattaa tehdä muutamia erilaisia ja kokoisia, ja laittaa valmiina isoihin lasiastioihin tai cooleriin. Meillä on ollut jääkukkia juhlapöydän kattauksissa skumppapullojen kanssa ja ne ovat aina saaneet ihastelua osakseen.

Tarvitset:

  • eri kokoisia muovirasioita, purkkeja, pikku ämpäreitä tai vaikka maito/mehutölkkejä
  • kukkia, lehtiä tai varpuja ( näihin sopii erinomaisesti jo vähän nuupahtaneet kukat )
  • vettä

Täytä astiat vedellä ja upota niihin kukat. Laita astiat pakastimeen tai ulos jäätymään. Kun jääkukat ovat valmiita, irrota ne astioista kuuman veden avulla.

Samalla tavalla voi tehdä myös jäälyhtyjä isoihin ämpäreihin. Kaada vettä ämpäriin, laita kukat veteen ja anna jäätyä. Kun ämpärit ovat jäätyneet, käännä ne ylösalaisin, kaada päälle hieman kuumaa vettä ja kohta kuulet kolahduksen kun jää irtoaa ämpäristä.

Käännä jäälyhty leveä puoli alaspäin. Valuta kuumaa vettä lyhdyn keskelle ja hakkaa veitsellä tms. keskelle kynttilän kokoinen aukko.

Jäälyhdyt ovat niin ihania, kukilla tai ilman!

Meillä on näitä piha täynnä ja nautin niin niiden katselusta illalla kun on pimeää, pakkanen paukkuu ja luminen maisema on niin upea, kaunis ja rauhoittava.

 

2 kommenttia

  1. Maiju kirjoitti:

    Näyttää niin ihanalta. Nyt kun muutin kerrostaloon, ei enää auta tehdä tällaisia. Silloin kun asuin vielä rivitalossa. Tuli näitä tehtyä. Nämä on NIIN kauniita.

  2. riiakoivisto kirjoitti:

    Onko sulla parveke? Tee parvekkeelle koristeeksi jääkukkia ja laita roikkumaan jos sulla on amppelille paikkaa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *