Hae
Riia Koivisto

Miksi otin Great Lengths -pidennykset?

Great Lengths – pidennykset – tadaa! Miksi otin Great Lenghts -pidennykset?

No, ihan suoraan sanoen, täysin hetken mielijohteesta. Pitkä ja tuuhea tukka on toki kiinnostanut aina, mutta en ole koskaan ajatellut olevani pidennys tyyppiä, vaikka kaikkea onkin tullut testattua omaan päähän.

Näin tuttavani Facebook seinällä ilmoituksen: Malleja etsinnässä koulutukseen. Haluatko Great Lenghts -keratiinipidennykset kesäksi? Maksat vain materiaalikustannukset. Laita viestiä.

No, siltä seisomalta laitoin viestiä, siis aivan spontaanisti. Viikon kuluttua istuinkin jo Niinan penkissä Salon Frisetissä  suunnittelemassa tulevaa lookkiani.

Olen kasvattanut vähän vahingossa hiuksiani tässä koronavuoden aikana. On ollut kiva että tukassa on ollut enemmän pituutta kuin normaalisti, mutta olen halunnut siihen silti muodikkaan mallin. Mullet on toiminut tukassani super hyvin, ja siksi päätinkin, että haluan myös nyt reilusti rikotun ja kerrostetun mallin.

Lähtötilanne ennen Great Lenght pidennyksiä.

Minulle käytettiin Multisonic -tekniikkaa, joka on hellävarainen ultraääntä käyttävä pidennystekniikka. Laitteella kiinnitetään aina 5 sinettiä kerrallaan, joten operaatio on huomattavasti muita tekniikoita nopeampi. Pidennykset kestävät hiuksissa 4-6kk, jonka jälkeen ne poistetaan kokonaan. Jos mielin uusia karvoja, homma aloitetaan alusta.

Ajatus oli, että en halua juurikaan lisää pituutta hiuksiin, enemmänkin tuuheutta. Mutta kyllä tähän nyt ainakin aluksi pituuttakin jäi. Kun tukkaa oli leikattu ja lyhennetty jo pariin otteeseen, Niina kehotti minua odottamaan pari päivää, pesemään ja föönaamaan hiuksia itse, ja elämään hetken uuden tukan kanssa.

Varmasti hyvä idea, koska hiuksia ei sitten enää pidemmäksi saa kun ne leikattu lyhyemmäksi. On ihan hyvä vöhän totutella lookkiin hetki. Laitoin jo luottokampaajalleni Aune Peetermanille viestiä, että tulen  leikkaukseen hänelle, jos siltä vielä ensi viikolla tuntuu.

Tältä hiukset näyttivät heti pidennysten laittamisen ja leikkauksen jälkeen. Niina taivutteli tukkaa hieman löysälle laineelle.

Hiukset tuntuvat  ja näyttävät todella omilta! Sinetit eivät tunnu lainkaan ja muutenkin olo on minä. Ainut mitä vielä vierastan on hiusten pituus. Harkitsen, josko kaipaan tukkaan lisää rouheutta ja kerroksellisuutta. Mutta sen ehtii kyllä leikata!

Ensivaikutelma tukasta on kiva. Tällaista minulla ei ole vielä koskaan ollut! Mitäs tykkäätte?

Mikä olisikaan parempaa juuri nyt, ankeana korona-aikana, kun hemmotella itseään uudella tukalla! Olen tästä nyt super iloinen! Kyllä kannatti olla  vähän hullu ja spontaani, jälleen kerran! 

 

Lue myös nämä:

Kirkastusta blondeille hiuksille

Pinkki kirppislöytö

Tiedättekö sen tunteen kun tekee jonkun täydellisen kirppisostoksen? Pinkki kirppislöytö SPR-Kontista, aivan parasta!

Kun vaatteesta tulee hyvälle mielelle, on koko päivä pelastettu. Ja tämä on ehdottomasti sellainen. Kun näin tämän paidan, toivoin niin että se on minun kokoani. Kirppiksellä kun ei voi ottaa sitä pienempää tai isompaa kokoa, vaate joko on itselle tarkoitettu ja koko oikea, tai sitten ei. Se jos jokin tekee löydöistä niin erityisen ihania.

Tiesin heti, että aion yhdistää tämän paidan lappuhaalareihin, koska ne ovat tavallaan niin ihanan eri maailmaa. Rakastan kontrasteja niin pukeutumisessa, meikissä ja sisutuksessa. Ne tekevät tyylistäni minun näköisen.

Tämä paita maksoi huikeat 4 euroa, ja uskon että se tulee olemaan jokaisen euron väärti. Olen jo tänään, ekalla käyttökerralla ihastellut sitä sen edestä.

Lue myös tämä:

Tyylijuttuja, kirppislöytöjä ja shoppailuhaaveita