Hae
Riia Koivisto

Paras aamupalani

Olen aina rakastanut aamuja. Herään aikaisin, käyn suihkussa, meikkaan ja nautin sitten kahvin ja aamupalan. Kiireisinä työaamuina juon vaan rasvakahvin ja otan sen yleensä mukaan autoon.

Tämä korona aika ja kotona oleminen on taas palauttanut kiireettömät aamut ja aamupalasta nauttimisen. Lapset heräävät aikaisin ja saavat katsoa Pikkukakkosta sillä aikaa, kun minä nautin pienestä omasta hetkestä.

Smoothie kulho  on suosikki aamiaiseni juuri nyt. Teen sitä joka aamu, tai joskus jopa illalla valmiiksi.

Varioin tätä sen mukaan mitä kaapista löytyy, mutta periaatteessa pohja on aina sama. Tästä ohjeesta tulee kaksi annosta, minulle ja miehelleni.

  • kookosmaito tölkki
  • 1 avokado
  • 1/2 limen mehu
  • 1 tl kardemummaa
  • loraus vaniljauutetta
  • maun mukaan auringonkukansiemeniä ja seesaminsiemeniä
  • marjoja ( punaherukkaa, mansikkaa, mustikkaa, vadelmia )
  • tarvittaessa lorautan mukaan vielä mantelimaitoa, jos seos jää liian paksuksi

Laitan kaikki ainekset Vitamixiin, sekoitan ja tadaa, valmista tuli! Jos teen aamiaiseni valmiiksi jo illalla, laitan seoksen valmiiksi kulhoihin ja lisään chiasiemeniä noin 2-3 rkl per kulho,  ja sekoitan lusikalla ne joukkoon.

Marjat laitan välillä vasta kulhon päälle, joskus taas surautan ne seokseen mukaan.

Kulhon päälle lisään

  • kookoshiutaleita
  • mantelirouhetta
  • siemeniä
  • tuoreita tai pakastemarjoja
  • lorauksen vaniljauutetta

Nam.

Ihanaa, aurinkoista aamu kaikille!

Luomiväri joka todella kestää!

*Sisältää mainoslinkkejä

Luomiväri joka todella kestää!

Voidemaiset luomivärit ovat ehdottomia suosikkejani! Innostun aina uutuuksista, mutta käytän silti tosi usein niitä varmoja ja hyväksi havaittuja laatuja. Tämän luomivärin mieletön pigmentti ja matta pinta kiinnostivat heti.

Sain testiin kolme väriä  Isadora All Day Wear Eyeshadow -luomiväristä, ja jo pelkästään käden selälle sipaisu sai minut vakuuttuneeksi. Väriä oli meinaan vaikea saada iholta pois ilman silmämeikinpoistoainetta. Hyvä merkki, eli ainakin pysyvyys on taattu.

Testasin luomiväriä ihan sellaisenaan, eli levitin sen luomelle omalla aplikaattorilla ja häivytin siveltimellä ja sormella. En kaivannut sen päälle enää muuta puuterimaista luomiväriä, mutta luomivakoa halusin kevyesti häivyttää nudella kylmänsävyisellä aurinkopuuterilla.  Luomivärin sävy on nro 5 Lavender Blue.  Se jäi omaan meikkipussiini oitis ja kaksi muuta nude sävyä siirtyivät meikkipakkiini.

Silmämeikki pysyi koko päivän, aamusta iltaan ihan liikahtamatta. Olisin voinut mennä sillä vaikka uimaan, niin tukevasti se oli luomella. Wau!

Täydellinen kesämeikki, ihanteellinen rasvoittuville luomille ja meille, jotka eivät ole halukkaita korjaamaan meikkiä päivän mittaan.  I-H-A-N-A!

 

Voidemainen luomiväri, miksi suosin niitä?