Hae
Riia Koivisto

Mun tyyli – denim rakkautta

Kun kevät koittaa ja aurinko paistaa, minua kiinnostaa mitä aamuisin laitan päälle yhä enemmän ja enemmän. Tänä keväänä kiinnostaa denim. Kaikki farkkujutut näyttävät ihanan raikkaille ja tykkään yhdistellä denimiä muiden materiaalien kanssa.

Lappuhaalarit ovat olleet mun juttu jo varmaan 6 vuotta. Edelliset mustat kestivät käytössä juuri tuon ajan, mutta farkkukangas räsähti muutama viikko sitten polvesta rikki. No, tavallaan se ei mun menoa haittaa, mutta halusin ostaa tilalle toiset siistit mustat lappikset.

Löysin nämä Monkin  haalarit Zalandosta.  Kaapista löytyi tämä ihana kultainen pitsipaita, jonka olen ostanut vuosia sitten Katri Niskaselta.  Monta kertaa olen miettinyt, että laitan tämän paidan kiertoon, mutta nyt sille löytyi taas uusi käyttö.

Löytöretki omalle vaatekaapille on välillä aivan parasta shoppailua!

Farkkuliivi on muodostunut vaatteeksi, jota käytän tosi paljon mekkojen kanssa. Tällä hetkellä yritän löytää uutta liiviä, tai siis vanhaa, eli kirppisostokset kiinnostaa. Tämä liivi on löytynyt korona-aikana kavereiden kierrätysryhmästä, kun kaikki siivoilivat vaatekaappejaan, mutta vaatteita ei voinut mennä minnekään myymään. Idea oli aivan loistava ja ryhmästä löytyi monelle aivan mahtavia vaatteita!

Valkoinen mekko on löytö vaatekaappini perukoilta. Olin ostanut sen joskus syksyllä -70% alerekistä Kappahlista  Lahdesta, ja laittanut kaappiin odottamaan kesää. Irrotin siitä oman valkoisen puuvillaisen sisämekon, koska se ei joustanut yhtään.  Puin ohuen mekon alle mustan istuvan alusmekon ja mekko toimi näin heti paremmin.

Tämä ihana farkkuhame löytyi Kierrätyskeskuksesta vitosella. Tykkään tästä aivan hulluna. Se on sellainen vähän pönöttävä malliltaan, kun katsoo sivulta ja tekee siitä siksi niin kivan. Yhdistin hameen mustaan perus t-paitaan ja lyhyeen neuletakkiin. Kesällä hame toimii varmasti mahtavasti myös topin ja farkkutakin kanssa.

Nyt mulla on haaveena löytää hauskoja rintamerkkejä ja koristella yhdet vaaleammat lappuhaalarit enemmän oman näköisiksi.

Pitäsi myös korjauttaa toisista haalareista nappi, koska en osaa  korjata farkkukangasta itse. Muutenkaan en ole mikään Neiti Näppärä ompeluhommissa, joten ulkoistan mielelläni tuollaiset hommat jollekkin taitavammalle tyypille, kuten mun äidille. Nyt kun korona taas jyllää, ei vaan pystytä näkemään ennenkun tilanne taas joskus ( toivottavasti ) rauhoittuu.

Kiinnostaako teitä muuten tällaiset simppelit tyylijutut täällä ja instassa?

 

Tyylijuttuja, kirppislöytöjä ja shoppailuhaaveita

Mun tyyli on nykyään sekoitus ihan kaikkea. Tai siis en ajattele, että mulla on joku tietty tyyli, vaan se vaihtelee fiiliksen, olotilan, sään, töiden ja vähän kaiken muunkin mukaan.

Ostan nykyään enemmän ja enemmän vaatteita kirppiksiltä ja kierrätysryhmistä. Okei, rakastan myös akuutisti nettishoppailua, johon sorrun nykyään myös melko usein. Mutta kun, no, rakastan vaatteita!

Löysin Kierrätyskeskuksesta tämän tummansinisen vekkihameen. Se on Mangon ja siinä oli laput kiinni. Muistelen sen maksaneen 7€, joten hinta ei päätä huimannut. Takki on tilattu H&M:stä nyt syksyksi ja kengät ostin Aleksi 13:sta alennuksesta -50% , rakastan niitä. Nämä lenkkarit ovat nimittäin jalassa kun aamutossut.

Olin töissä Lahdessa Karismassa ja piipahdin kaupoissa ruokatunnilla. Mukaan tarttui nämä Lindexin tekonahkaiset housut, jotka on ehkä maailman mukavimmat päällä. Neuleen ostin -70% alerekistä KappAhl:sta samalla reissulla. Ja mun silmälasit, tyylini kulmakivi, ovat Trendopticista.

Tämä asu on niin kiva päällä. Rakastan näitä Zaran kesäshortseja, joita toivon että mulla olisi useammat kuin nämä yhdet. Käytän näitä kesät-talvet ja pelkään jo mitä tapahtuu, kun ne kuluvat puhki. Adidaksen college paidan bongasin UFF:sta ja hintaa sillä oli 11€. Lenkkarit ovat kengät joita pääasiassa käytän töissä, ja nämä ovat jo muutaman vuoden vanhat Steve Maddenin kengät Zalandosta.

Haikailen nahkahousuja ja toivon löytäväni uudet perus shortsit, joita voin käyttää sukkisten kanssa. Neulemekko olisi ihana talveksi, mutta se ei saa olla liian paksu, jotta voin olla sillä töissä. Värien kanssa olen nykyään aika kaikkiruokainen, mutta selkeästi juuri nyt kiinnostaa sinisen ja vihreän sävyt, pinkki ja tummanpunainen ja tietysti aina musta.

Kerro mulle mistä sä shoppailet ja oletko tehnyt jotain huikeita löytöjä viime aikoina?