Hae
Riia Koivisto

Karanteeni loppui ja ketoilu saa taas jatkua!

Kun saimme tiedon että Montella on korona ja tajusin että ollaan kaksi viikkoa kotona putkeen, tuli fiilis että ihan sama! Ihan sama mitä syön ja miten voin syömäni ruoan ansiosta. Nyt kun karanteeni loppui, ketoilu saa taas jatkua!

Olen noudattanut ketogeenista ruokavaliota jo yli kaksi vuotta, enemmän ja vähemmän. Toisinaan tulee romahduksia ruokailun suhteen, mutta yleensä pysyn melko hyvin ruodussa, koska keto ruokavalio sopii kropalleni hyvin, enkä koe olevani millään dietillä. Syön ketosti, koska kroppani voi silloin hyvin.

Olen aina ollut taipuvainen vatsan turvotukseen ja muistan jo vuosikymmeniä sitten valinneeni vaatteet päivään sen mukaan, epäilinkö alkaako vatsaani päivän mittaan turvottaa. Kun aloitin keton, turvotus poistui ja huomasin että en enää mieti aamulla, voinko pukea päälleni farkkuja tai kärsinkö iltapäivällä isosti turvonneesta vatsasta.

Nyt viimeisen kahden viikon aikana olen sekoillut ruokavalioni kanssa enemmän kuin kahteen vuoteen. Jätski on yleensä se ainut paheeni ketoilun ulkopuolelta ja jos oikein haluan syödä jotain ei ketoon kuuluvaa, nautiskelen nacholautasen. Mutta tämä tapahtuu ehkä maksimissaan kerran kuussa, ja joka kerta olen valmis palaamaan normaaliin asap. Nyt olen syönyt jäätelöä, munkkeja ja pullaa, kakkua ja tuoretta patonkia ja voin sanoa, että voin todella huonosti.

Vatsani on niin turvoksissa ja kroppa tuntuu painavalle, ei yhtään omalle. Tuntuu kun olisin lihonut viisi kiloa kahdessa viikossa. En käy vaa´assa, enkä aio mennä, koska palaan yksinkertaisesti takaisin ruokavalion pariin, joka saa minun kehoni voimaan hyvin.

Teen nyt pariksi viikoksi tiukemman puhdistus kuurin ja sitten syön vaan niinkuin yleensä syön eli kasviksia ja proteiinia. En kaipaa leipää, perunaa tai riisiä ihan oikeasti ja syön samaa ruokaa kuin meidän muukin perhe, pienillä kevennyksillä vain.

Jos lapsille on jauhelihakastiketta ja perunaa, syön keitettyä kukkakaalia perunan sijaan ja samaa kastiketta kuin muutkin. Jos lapsilla on lautasella pastaa, saatan tehdä itselleni raakapastan porkkanasta ja kesäkurpitsasta. En koskaan sano että mamma on dietillä tai että en syö perunaa, pastaa tai riisiä. Lapset tietävät että mamma rakastaa juustoa ja avokadoa, koska niin todellakin on.

Kaipaan sinua hyvä olo, tervetuloa takaisin arkeeni!

 

Lue myös tämä:

Rakasta itseäsi ja kehoasi – nyt on itserakkauskapinan aika!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *